Presentation - check!

No niin armaat karvakuonot, täti sai tänään esitettyä esitelmällisen esitelmänsä muille esittelijöille. Eli suomeksi presentation on nyt tehty. Oman esitelmäni aiheena oli immigration detention of children eli yksi tämän maan monista maahanmuuttokontrollin helmistä; turvapaikanhakijoiden lapsia saa vangita kontrollin nimessä aivan kuten aikuisia. Keskimäärin 1000 lasta vangitaankin joka vuosi. Esitelmässä oli pohdintaa siitä, miten tämä kaikki on saanut alkunsa ja miksi se ylipäätään on ongelma, johon pitäisi pureutua. Niin, miksi lapsia ei pitäisi vangita? Hmmmmm...

Nyt tästä Globalisation & Health- kurssista on vielä essee palauttamatta. Esseen tarkoituksena on arvioida kampanja nimeltä OutCry!, joka taistelee tuota edellämainittua ongelmaa vastaan eli yrittää lopettaa lasten vangitsemisen maahanmuuttokontrollin nimissä. Palautuspäivä on 12.1.2011, muuuutta allekirjoittanut on jo nyhertänyt oman tekeleensä hiomista vaille valmiiksi. Ja koska allekirjoittanut (kaikkien muiden kurssilaisten lisäksi) oli ymmärtänyt tehtävänannon väärin, on essee 3500 sanan mittainen. Kun sen pitäisi olla 2000 sanan mittainen, kuten saimme sattuman kaupalla tietää tänään. Perkele! Siis toki tässähän opiskellaan omaa elämää varten eikä suinkaan arvosanoja saadaksemme, aivan kuten kaikki tekopyhät paskiaiset jaksavat muistuttaa. Eli ei muuta kuin punakynä heilumaan! Eikä se muuten nyppisi yhtään niin paljon, mutta kun rehellisesti voin sanoa, etten ole koskaan eläissäni kirjoittanut yhtä teoreettisesti pätevää esseetä enkä ole ikinä nähnyt näin paljon vaivaa yhdenkään koulutekeleen eteen. Ja täällä esseet tai mitkään muutkaan koulutyöt eivät yksinkertaisesti saa olla liian pitkiä. Nooohhh...

Sananen vielä esitelmistä; uskallan väittää, että allekirjoittanut ja tuo toinen suomalainen naapurihuoneen hyypiö erottuivat edukseen esitelmissä. Kanssaopiskelijamme ovat toisen vuoden yliopisto-opiskelijoita, joiden esitelmät ihan totta olivat pelkkää suoraan paperista lukemista ja yyyybertäyteen buukattuja dioja. Ja esittelijät esitelmöivät esitelmänsä niin saakutin nopeasti, että pahinkin savolainen olisi kateellinen. Joko nämä ihmiset eivät ole koskaan
a) saaneet minkäänlaista palautetta esitelmistään aiemmin tai
b) eivät ole ennen pitäneet esitelmiä. Ikinä. Koskaan.

Mutta näissä merkeissä, iloisena huomisesta kotiinpaluusta, jätän tämän armaan blogini, paskanpuhumisen äänitorveni, lepäämään kutakuinkin kolmeksi viikoksi. On ihana lähteä lomalle kotiin, mutta toisaalta on ihanaa tietää, että tänne palaa vielä. Leicester kiittää ja kuittaa sekä palaa asiaan 7.1.2011!

Hauskaa joulua kaikille! :)

Oxford

Tänään oltiin vaihtareiden reissulla Oxfordissa. Tutustuttiin kaupunkiin ja etenkin "vanhaan kaupunkiin" eli yliopistoalueeseen, oppaan kanssa ja ilman. Matkassa oltiin koko päivä ja oli kyllä hurjan hauska reissu!
Kuvat ei millään tee oikeutta tälle kaunokaiselle... Oxford on ehdottomasti kaunein ja sävähdyttävin kaupunki mitä olen tähän mennessä Englannissa nähnyt tai ehkä jopa kaikista koskaan näkemistäni kaupungeista. En tiedä, ehkä se oli siksi, että kaikki ne uskomattoman hienot vanhat rakennukset ovat edelleen opiskelijoiden käytössä, ihan niin kuin aina ennenkin. Ja kaikki näyttää tismalleen samalta kuin monta sataa vuotta sitten!

Only a few days left

Yep, Christmas holiday is drawing nearer and nearer. Feels weird that in less than a week I'll be back in snowy and cold Finland, surrounded by all my family and friends. I like it here but it's definitely great to go back for a while. I don't feel like i'd need vacation from school but i miss home like hell. I feel kind of sorry for those exchange students whose home countries are so far that it's impossible to go back for Christmas but on the other hand, maybe this time of year doesn't matter to them as much as it does to me.

Speaking of other countries, i just looked some statistics about visitors in this blog. I found out that i've had visitors for example from USA, Germany, Iraq, Brazil... And Argentina of course but that doesn't surprise me :) I know that these visitors have probably ended up here just by coincidence but still it's interesting. And funny!

Tomorrow there's another exchange student trip to Oxford and naturally i'm going there too. Sooo some photos coming soon!

Ja näin ne tekee englannista shangri lan...

Tässä isojen herrojen äänestyksen tulos: lukukausimaksut nouskoon 9000 puntaan. Sillä ei ole merkitystä, että työväen/keskiluokan lapsilla ei ole enää varaa opiskella yliopistoissa - koulutus olkoon vain rikkaiden etuoikeus.

Ja kun ymmärrettävästi väkijoukko on päätöksestä raivoissaan, mitä tekee poliisi? Noh, katso video ja ymmärrä itse.
http://www.bbc.co.uk/news/education-11954333

Miten paljon sitä ihminen oppiikaan arvostamaan omaa maataan.

They say cutback - we say fight back!

Today's lecture was interesting, very interesting indeed. Why? Because we had no lecture at all. Our teacher asked if we wanted to go out and see the stuff we're studying in practice and of course we did. So we joined a demonstration organised by De Montfort University and Leicester University, against possible cuts in education and huge rise in tuition fees here in the UK. There were about 100-150 people gathered around the Clock Tower in the city centre, a bunch of police and lots of passers by. The atmosphere was calm and relaxed even though the catchphrases were pretty bold. This demonstration was a part of several others organised at the same time in different cities in the country.

It's a shame that only that much people showed up, although the student's union advertised the event only for a tiny number of students. There is about 20 000 students in De Montfort University alone and a bigger group could've made the point clearer and stronger. This topic is really important, not only for the people in the UK but also for everybody else. I argue that if for example increased tuition fees are brought to life here, there is a high possibility that it's going to happen in other countries too.

The government is going to vote tomorrow, so we'll see what happens.

Suomi vs Englanti: Asiointi

Kaikkihan tietävät kuinka hirveän kivaa on viettää aikaansa ruuhkaisissa ostoskeskuksissa, nihkeän kuumissa pikkuputiikeissa, kylmänkalskeissa virastoissa ja joka paikassa luikertelevissa jonoissa. Perusperiaatteet ovat varmasti joka paikassa suurinpiirtein samat, mutta pieniä eroavaisuuksia löytyy jopa Suomen ja Englannin välillä.

1. Jonottaminen
Fakta: Jonottaminen on perseestä. Jonoissa on ahdasta, kuumaa, tunkkaista ja inhottavaa ja joka hetki olet varma, että lyyhistyt kantamustesi, ostoksiesi ja takkiesi alle hetkenä minä hyvänsä. Ratkaisu Suomessa: Liikkeissä on mahdollisimman monta kassatätiä/setää, jotka toimivat mahdollisimman nopeasti tai virastojen ovensuussa on yksinkertainen masiina, joka sylkee sisuksistaan vuoronumeroja ja mahdollistaa asiakkaan menevän istumaan ja odottamaan. Ratkaisu Englannissa: Liikkeissä jonotetaan kiltisti ja virastoissa jonotetaan kiltisti. Kassatädit/sedät ovat valmiita sitten kun ovat ja heitä on juuri se määrä kuin sattuu olemaan.

2. Kassatädit/sedät
Suomessa kassoilla työskentelevät ihmiset ovat yleisesti ottaen äkäisiä, kiireisiä ja äärettömän tympiintyneitä. Heitä ei ihan oikeasti voisi vähempää kiinnostaa, saatko plussapisteitä vai bonuspisteitä, kunhan vain poistut mahdollisimman nopeasti heidän elämästään, jotta he pääsevät viettämään kahvitaukoaan ajallaan tai mieluiten vaikka minuutin etuajassa. Englannissa taas kassat ovat yleisesti ottaen oikein ystävällisiä ja suomalaisesta tuntuu suorastaan sydäntä lämmittävältä, kun heille saa hymyillä, heitä saa tervehtiä ja, shokeeraavaa kyllä, heille voi myös puhua. Uskokaa tai älkää. Erittäin monesti olen täällä myös kohdannut kassoja, jotka aloittavat keskustelun; he saattavat kysellä taustaasi, heittävät huumoria kanssasi ja rupattelevat säästä. Takanasi saattaa hyvinkin olla kolmenkymmenen metrin jono, mutta kassa ottaa aikansa jutellakseen kanssasi. Suorastaan loistavaa.

3. Palvelu
Fakta: Suomessa esimerkiksi vaateliikkeissä pyritään selviämään mahdollisimman vähällä työvoimalla. Fakta: Täällä pienimmissäkin vaatepuljuissa on hiljaisimpienkin tuntien aikana useampi työntekijä, jotta asiakkaille riittäisi palvelua. Joskus palveluinto menee hieman äärimmäisyyksiin asti, josta esimerkkinä toimii kansallisen bussiyhtiön virkailija, jolta allekirjoittanut yritti ostaa poikaystävälle lippua lentokentälle. Täti ei suostunut myymään lippua ennenkuin allekirjoittanut oli kertonut mihin aikaan kentällä piti olla. Eikä suostunut myymään sen jälkeenkään, koska hänen mielestään aikatauluni oli liian tiukka eikä miesparka tulisi ehtimään kentälle ajoissa. Allekirjoittanut yritti parhaansa mukaan laskeskella ykkösestä tuhanteen ja takaisin sekä selittää tädille, että vaikka kentälle ei ehdittäisikään, olisivat ne minun rahani, jotka menetettäisiin, ei hänen. Tilanne ratkesi sillä, että allekirjoittanut siirtyi ostamaan lipun seuraavalta myyjältä. Ja mitä teki tuo aikaisempi virkailija? Mulkoili oman tiskinsä takaa ja mumisi paheksuvasti.

Päivän paras

Eilisen luento käsitteli ilmastonmuutosta ja miten se vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Pääpointti oli se, että länsimaiden suoraansanottu ryssiminen näkyy pahiten kehitysmaissa, joissa monissa ei ole muutenkaan erityisen kehuttavat oltavat. Länsimaiden on helppo olla olematta kovin hanakoita vaatimaan muutosta, koska meillä vaikutukset näkyvät kunnolla vasta noin viidenkymmenen vuoden päästä.

Tiedollisesti luento ei tarjonnut mitään kovin mullistavaa, vaan jälleen yleistiedolla pärjäsi hyvin pitkälle. Toki aihe itsessään on hyvin tärkeä. Luennoitsija oli sama vierailija kuin edelliselläkin kerralla, eli Christian Aidin edustaja. Mieleenpainuvinta koko luennolla oli, kun tämä rouva kertoi Suomessa olevan laajoja, ikijäässä olevia tundria. Ja että Ruotsissa on vain 10 astetta lämmintä kesällä.

Niin.

Kuvia

Talvi on siis saapunut tännekin ja joulu on tuloillaan. Tässä hieman uutta kuvamateriaalia täältä.

Ensilumi!

Tältä täällä näytti tänä aamuna. Jee!
Pohjoisessa on jo muutaman päivän ajan ollut lunta ja ilmeisesti kaaos on siellä melkoinen. Onkohan tämä maa ikinä kuullut talvirenkaista? :) Tuntuu kummalliselta, että esimerkiksi koulut joudutaan sulkemaan lumen takia. Nooh, maassa maan tavalla.

Jos allekirjoittanut on mielissään lumesta, ei se ole mitään verrattuna näihin meidän etelän hetelmiin täällä. Ymmärtäähän sen, suurin osa heistä ei ole koskaan ollut näin kylmässä (-2) eikä ole ikinä nähnyt lunta. Kunpa tuo nyt pysyisi maassa hetken aikaa ja tulisi hieman lisääkin, niin suomen tyttö pääsisi tekemään lumienkeleitä! :)

Global health inequalities

Yep, that's what our last lecture was about. Mostly we talked about differences in life expectancy between different countries (or sometimes even between one state or city), infant and premature mortality and the most common reasons of death. Basically, when it comes to developing countries, the main killers are HIV, malaria and TB. On the other hand, in developed countries premature deaths occur as cancers, heart diseases, accidents, violence and so on.

So what about it? Well, I couldn't help thinking that maybe there's just to many of us here. Maybe the nature is making sure that certain amount of people are dying - one way or another. When people in developed countries have all the necessary resources to fight against communicable diseases, then they die because of non-communicable ones.

I'm not saying that we shouldn't try our best to save as many lives as possible, whether they are in developing or developed countries. Also I'm not underestimating the personal suffering that people have to go through every time someone near them dies. Because if I was, I wouldn't be human - every life counts.

But what I'm trying to say is that perhaps we shouldn't try to make human life any longer than it already is, at least here in the West. Because would it really be the best even for people themselves?

Hömppää

Yksi juttu mikä tässä maassa on ihanaa, on eläintestaamattoman kosmetiikan helppo ja halpa saanti. Nämä tuotteet tässä ovat osa Super Drug-nimisen kosmetiikkaketjun omaa tuotesarjaa ja täysin BUAV-hyväksyttyjä. Tuotteita tai niiden raaka-aineita ei siis testata eläimillä eikä yritys myöskään osta reseptejä tahoilta, jotka teettävät kokeita. Suomessa saatavien BUAV-hyväksyttyjen tuotteiden lista löytyy osoitteesta:
http://animalia.fi/kosmetiikkalista
Lisäksi hintapolitiikka on kovasti opiskelijamyönteinen - nuo ihonhoitotuotteet maksoivat kukin max 3 puntaa kappale ja hiusväri oli 5 puntaa. Innolla odotan etenkin tuota hiusväriä ja millaiseksi se osoittautuu, sillä testaamattomia värejä ei meinaa Suomesta löytää kirveelläkään.



Tästä olen toki puhunut ennenkin, mutta... Aaaahhh, täällä on niin paljon ihania kirjoja! Mulla meinaa ihan lähteä homma käpälistä kun olen kirjastossa. Tuossa on vain puolet siitä mitä alunperin kannoin mukanani, kun tajusin, etten millään saa raahattua kahtakymmentä kirjaa kotiin asti.



Että sellaista tällä kertaa, jälleen yksi postaus, jossa ei ole mitään asiallista sisältöä :)

Suomi vs Englanti: Elokuvateatterissa

Täällä ollessani olen käynyt leffassa kolme kertaa; kahdesti koulun järjestämänä ja eilen omin päin. Tässä seuraavassa tieteellisesti tarkkanäköisessä tutkimuksessani käytän lähdemateriaalina ainoastaan tuota eilisen kokemusta, sillä niissä kahdessa edellisessä koko sali oli täynnä opiskelijoita ja tunnetusti opiskelijoita ei voi verrata mihinkään.

1. Alkamisaika
Jos lipussa lukee, että elokuva alkaa klo 17.15, niin Suomessa kulttuuripläjäystä himokkaasti odottava kansa jonottaa ovella jo noin klo 16.45. Kun ovet aukeavat, he istuvat kiltisti paikoilleen eivätkä liikahdakaan ennen lopputekstejä.
Täällä jos lipussa lukee, että elokuva alkaa klo 17.15, kansa alkaa valumaan paikalle noin klo 17.25. Etsitään paikka, jätetään tavarat, käydään ostamassa pesuvadillinen poppareita, moikataan matkalla tuttuja, käydään kääntymässä omalla paikalla ja sitten vielä varmuuden vuoksi käydään vessassa. Käytävällä on siis liikennettä suurin piirtein yhtä paljon kuin Lontoon maanalaisessa.

2. Mainokset
Myöhässä paikalle lompsivat kansalaiset ärsyttävät kyllä, mutta toisaalta heitä ymmärtää kun ottaa huomioon sen pikku tosiasian, että mainoksia näytetään klo 17.35 saakka. Sen jälkeen kun allekirjoittanut oli nähnyt kolmekymmentä mainosta, kymmenen traileria sekä vielä lopuksi nopeat kertaukset kaikista neljästäkymmenestä, alkoi takarivillä metelöivä poikajoukko olla hyvin lähellä päästä hengestään.

3. Ssshhhh!
Suomessa pääsääntöisesti elokuvateatterissa käyttäydytään kuin kirkossa, ainoastaan sillä erolla, että suuhun tungetaan huomattava määrä jotain muutakin tavaraa kuin paperilta maistuvaa leipää ja etikkaista marjajuomaa. Jos joku kuitenkin metelöi, sitä siedetään niin pitkälle kuin mahdollista. Mene vaan ja hyssyttele pikkupäissään örisevää elokuvakansalaista niin saat loppupäivän hyssytellä omaa nenäverenvuotoasi.

Täällä jos ja kun metelöidään (eilen ainakin metelöitiin ja paljon), voivat ihmiset rauhassa hyssytellä ilman välittömän väkivallan tai kolme tuntia kestävän väittelyn uhkaa. Myös ystävälliset kehoitukset hiljenny-sukupuolielin-umpeen olivat tavallisia.

4. Eläytyminen
Suomessa leffassa voidaan hillitysti hörähdellä hauskan kohtauksen jälkeen, mutta muutoin kirkkomaisen jäyhä käyttäytyminen on tavallisinta. Täällä havaitsin kanssakatselijoitteni haukkovan henkeään, huudahtelevan, spekuloivan tapahtumia ja jopa itkevän. Mielenkiintoisinta oli kun hyvän kohtauksen jälkeen olin kuulevinani eturivistä taputusta.

5. Nukkuminen
Erään nuorehkon isähenkilön lastenhoito-ongelmat saatiin eilen ratkaistua helposti; hän toi kolmisen kappaletta pikkuriikkisiä ihmistoukkia mukanaan ja tokihan nämä nukahtivat hyvin nopeasti ja isä sai rauhassa jännittää, pääseekö Potter tällä kertaa hengestään. Vierssäni istuva herrasmies puolestaan kuorsasi antaumuksella koko elokuvan ajan. Kun desibelit nousivat epävireisen käyrätorven tasolle, aloin hienovaraisesti yskiä, rykiä, nykiä ja hermostuneesti naureskella, jolloin herrasmiehen lapset ymmärsivät vinkkini ja tökkivät isäänsä hereille aina pahimman kuorsausryöpyn aikana.
Nukutaanko Suomessa elokuvien aikana? Varmasti, mutta se yritetään hienovaraisesti peittää. Ja pääsääntöisesti tarkoituksena on tulla katsomaan elokuvaa eikä tulla kahden ja puolen tunnin mittaisille, meluisille päiväunille.

Ja niin kuuntelimme miten kuuntelemme muita

Listening skills workshop oli kaiken kaikkiaan mukava ja hyvä osallistua. Toki asiaa oli kahdelle tunnille aivan liikaa, jotta niistä olisi saanut pintaraapaisua enempää eikä tilaisuuden sisältö sisänsä ollut uutta. Näitä asioita on kuitenkin hyvä muistutella itseään aina silloin tällöin, sillä ovathan ne toki ammatillisesti kovin tärkeitä. Pääasioina voisi mainita sympatian ja empatian välinen ero käytännössä (näistä oli kaksi keskusteluharjoitusta), miten kohdata itkevä tai vihainen ihminen ja oman auttamisen ja pystymisen rajat. Vetäjä itse oli koululla työskentelevä terapeutti ja oikein mukavan oloinen heppu. Osallistujilla oli monilla jonkinverran kokemusta asiakastyöstä ja ilmapiiri tilaisuudessa oli rehellinen ja tiivis.

Saimme omat sydämen muotoiset stressipallot ja omani koristaa nyt blogia :) Tuumasin, että ehkä on aika vaihtaa koulun virallinen logo pois, sillä nämä jaaritteluni tuskin millään lailla ovat koululle edustuskelpoisia.

Huomenna jatkuu portfolion vääntäminen, leffassa pyörii Harry Potter ja kukaties vaikka pikkupäissäni innostuisin taas puimaan Suomen ja Englannin välisiä eroja. Adios!

Hivi, hyttynen ja hiukkanen sekä ilkeä peikko nimeltä TRIPS

Eilisen luennolla käsiteltiin kolmea isoa ja tappavaa sairautta eli HIV:tä, malariaa ja tuberkuloosia, niiden vaikutuksia erityisesti kehitysmaissa ja monikansallisen kaupankäynnin vaikutuksia niihin.

Jokainen vähääkään uutisia seurannut ja peruskoulun tunneilla hereillä ollut tietää suurinpiirtein mitä nämä sairaudet ovat ja kuinka ne saavat valtavia määriä ihmisiä lakoamaan vuosittain sekä miljoonia lapsia jäämään orvoiksi, puhumattakaan niiden vaikutuksista laajalla näkökannalla maiden yleiseen ja taloudelliseen hyvinvointiin. Itse en kuitenkaan tiennyt sitä, miten WTO (World Trade Organisation) ja TRIPS (Trade Related Aspects of Property Rights) käyttävät lakia estääkseen kehitysmaiden ihmisiä pääsemästä käsiksi tarvittaviin lääkkeisiin. WTO on siis valtioiden (153 maata) välinen liitto, jonka omat lait menevät kansallisten lakien yläpuolelle. TRIPS on WTO:ssa mukana olevien maiden keskinäinen sopimus, jossa määritellään esimerkiksi tekijänoikeudet. Ongelmat astuvat kuvaan siinä vaiheessa, kun tekijänoikeusturva koskee myös lääkkeitä.

Lääkeyhtiöillä on lääkkeisiinsä 20 vuoden patentti, jonka aikana kukaan ei saa valmistaa eikä tuoda markkinoille korvaavia ja halvempia lääkkeitä. Tähän lisätään vielä se, että lääkeyhtiöt saavat myydä lääkkeitä eri maille eri hinnoilla. Käytännössä siis esimerkiksi tehokkaat nykyaikaiset HIV-lääkkeet ovat suojattu vielä pitkän aikaa. Länsimailla ei ole ongelmaa, koska rahat riittävät kalliiden lääkkeiden ostoon, kun taas prosentuaalisesti kovinkaan monella kehitysmaan asukilla ei ole mahdollisuutta eikä varaa päästä käsiksi moisiin douppeihin. Kyse ei myöskään ole aina siitä, onko jollain yksittäisellä ihmisellä rahaa, sillä jos valtiolla ei ole jenejä ostaa lääkkeitä, ei niitä ole saatavilla myöskään yksilöille. Jos taas lääkepatentteja ei olisi tai ne olisivat ajallisesti lyhyempiä, voitaisiin halvempia korvaavia lääkkeitä valmistaa ja myydä kehitysmaihin.

Maat eivät halua rikkoa TRIPS:in sopimusta, koska a) se aiheuttaisi sanktioita kaupankäynnissä ja lainoissa sekä b) monilla kehitysmailla ei ole tietotaitoa/rahaa/muita edellytyksiä valmistaa lääkkeitä itse. Yksi esimerkki kuitenkin on, nimittäin Brasilia. Tämä maa on haistattanut pitkät TRIPSille ja muitta mutkitta valmistanut korvaavia lääkkeitä asukeilleen, jotta heidät saadaan lääkittyä halvemmalla.

Kyllä, bisnes on bisnestä ja tottakai lääkeyhtiöt haluavat saada omansa. Kukaan ei nimittäin koskaan tule valmistamaan lääkkeitä ihan vain sen takia, että haluaa pelastaa maailman. Kyse on nyt kuitenkin siitä, pitäisikö tekijänoikeuksia höllentää etenkin näiden kolmen ison sairauden kohdalla? Pitäisikö maksimaalisen voiton väistyä edes ihan pikkuisen inhimillisyyden tieltä? Toisaalta esiin voitaisiin tuoda hieman linkolasävytteisiä näkökulmia, mutta en nyt mene siihen, koska muuten tästä postauksesta tulee kilometrin mittainen.

Eilen olin myös englannin tunnilla ensimmäistä kertaa, mutta siellä ei tapahtunut mitään kummempia. Tänään illalla on vielä listening work shop ja jos se on yhtään hyvä, kirjoitan siitä vielä erikseen.

Yhdet

Arki on hyvin pitkälti asettunut uomiinsa täällä. Koulutehtävien vääntöä joko kotona tai kirjastossa, kuntosalia, kokkausiltoja kavereiden kanssa, pubia. Mulla on kunnianhimoinen tavoite saada portfolio kokonaisuudessaan viittä vaille valmiiksi ennen joulukuun puoltaväliä, jotta saisin lomalla olla rauhassa ja suomatta sille ajatustakaan - saa nähdä onnistuuko. Yritän myös liehitellä Laurean opettajia antamaan mun tehdä osasuorituksia, kuten esseitä, ym. tulevista kursseista etänä täältä käsin. Tähän mennessä menestykseni sillä saralla on ollut melko heikkoa. Ja mitä tuohon jälkimmäiseen tulee...

Niin, minä istun vakkaripubissamme kutakuinkin joka toinen ilta. Ymmärrän, että suomalaisen korvaan se kuulostaa paljolta, mutta toisaalta pubeihin liittyvä kulttuuri on niin totaalisen erilainen täällä kuin mitä sen on Suomessa. Jos armaassa kotimaassani joku lähtee yhdelle, on todellinen määrä hyvin todennäköisesti lähempänä kymmentä, kun taas täällä yksi on ihan oikeasti yksi. Täällä ei myöskään ole iltaisin aukiolevia fantsuja hengauspaikkoja eikä shellejä minne mennä ryystämään pikimustaa, veret seisauttavaa tervaa jota joskus kahviksikin haukutaan. Täällä ei yksinkertaisesti mennä kahville, täällä mennää pubiin.

Kokonaisuudessaan olen dokannut täällä vähemmän kuin mitä monesti Suomessa. Toki oluen kulutus on näiden jatkuvien yksien ansiosta kohtalaisen suuri, mutta humalahakuista juomista on vähemmän. Vaikutuksensa saattaa olla myös sillä, että osa ystävistäni on muslimeja, joten luonnollisesti miestä väkevämmällä läträäminen ei heillä ole tapana.

Toivon, että tällä paasauksella vakuutan teidät kaikki kaksi lukijaani, että minä en aio muuttua rantojen timoksi täällä oloni aikana. Tulen ihan tiinana takaisin.

Tough stuff

Today's lecture was about violence against women in developing countries. I don't know why, but this touched me more than usual; I think I'm quite used to hear all kinds of horrible stories but today was a bit different. Maybe it was because the number of women facing violence every single day is so overwhelming or maybe it was because our teacher isn't shy showing pictures and giving specific details. Or maybe it was the fact that many states themselves are approving and even encouraging all that. I don't know.

I was also stunned when some of my class mates, originally from India, didn't have the slightest knowledge about this and either did they show any particular interest about it. For crying out loud, they didn't even know where Mumbai is!

One happy thing happened though; the first part of my portfolio was officially accepted and in fact I got 100% marks. Yeewww! It's only a tiny part of my assessment but still.

I also tried to go to my first English lesson. Well, just my luck: the teacher never showed up. Better luck next week I guess :)

And about that Fuse Mentoring, I've decided to drop out of it. The bureaucracy around criminal record check up is amazing and it'd take still about 6 weeks to get it done. Then it's time for Christmas holidays and soon enough the Easter holidays (which I'm definitely not going to miss because of some family reasons). The commitment for mentoring is 6 months so basically I'd run out of time. The coordinator told me that most international students can't do it just because of that. So maybe I'll figure out something else, maybe not. We'll see.

Suomi vs Englanti: Alkoholi

Jatketaan edellisellä linjalla, mutta keskitytään siihen mikä todella on tärkeää kaikille pikku simasuille eli kuningas alkoholiin itsessään.

Täällä Englannissa saa jokainen koju pikkukiskasta hypermarkettiin myydä juuri sitä ilolientä kuin haluavat juuri siihen aikaan kuin haluavat. Käytännössä saan siis lähikaupastani vodkaa niin halutessani, aina siihen asti kunnes kaupan ovet ovat auki eli yleensä puoleenyöhön. Ei siis puhettakaan Suomen systeemistä, jossa keskikaljaa vahvempaa saa ostaa vain nimeltä mainitsemattomasta lafkasta, jonka ainoa olemassaolon tarkoitus ja oikeutus on kerryttää valtion ahnasta rahakirstua. Ja sitä ohrapirtelöäkin saa ostaa vain tiettyyn aikaan päivästä, jotta Kalle Katsusta ja Jokke Jakomäestä eivät tenuttaisi itseään hengiltä.

Suomessa tuoppiin lasketaan olutta desimaalien tarkkuudella, jotta pisaaraakan ei mene hukkaan ja näin nihilisti johtaja saa jälleen tyytyväisenä taputella karvaisia käsiään. Täällä tuoppi ei ole tuoppi ellei se valu, läisky ja kuohu ahnaan asiakkaan kouraan. Ja mitä hintapolitiikkaan tulee, täällä kalleimmissakin pubeissa ja baareissa olut maksaa korkeintaan puolet Suomen hinnoista.

Mieleeni kuitenkin hiipii väkisinkin salakavala ajatus. Onko Suomen alkoholipolitiikka sittenkin ovelampi kuin mitä päältä päin vaikuttaa? Kun viinaa ei saa silloin kun haluaa ja sieltä kuin haluaa tai jos sitä saa, on se ainakin hävyttömän kallista, ovat Kalle ja Jokke valmiita vaihtamaan korvaaviin tuotteisiin. Luonnollinen poistuma ja jälleen suomineidon rahakirstuun jää pari jeniä lisää.

Suomi vs Englanti: Bilettäminen

Noniin armaat lapsukaiseni, nyt täti haluaisi selkälääkepöllyissään aloittaa uuden kirjoitussarjan, jossa länkytetään arkisista asioista täyttä puutaheinää. Vertailukohteina ovat luonnollisesti tuiki tuttu suomineitokainen sekä nykyisenä sijoituspaikkanani toimiva voimaauhkuva saarivaltio. Pahoittelen kovasti, jos kirjoitukseni ei sovi koulutusintituutioni viralliseen linjaan.

Ensimmäisenä aiheena on opiskelijan elämää kovastikin koskettava seikka eli bilettäminen. Kun Suomessa alkaa tehdä mieli vetää kupoli täyteen muutakin kuin aamumehua, on kaava kutakuinkin seuraava. Soitto muille ihmispoloille, joiden mielihalut kulkevat suurin piirtein samoilla aalloilla, jonka jälkeen kaunistaudutaan iltaa varten vetämällä kinttuihin paskaiset farkut, sama t-paita kuin kaikkina edellisinäkin kertoina ja kuorrutetaan luomus paksulla villatakilla, kaulaliinalla ja reikäisillä lapasilla. Tämän prosessin jälkeen könytään jonkin ihmispolon kotiin, nautiskellaan erinäinen, usein hyvinkin laaja, määrä olutta nimeltä Karhu, Koff tai Lapinkulta. Muuta ei tarvitse haaveilla juovansa, sillä siihen ei Kelan tukirahat riittäisi. Yhden pintaan yöllä ollaan tarpeeksi tuiskeessa, jotta voidaan siirtyä kuppilaan, todetaan meiningin olevan totaalisen hanurista tai ainakin hyvin läheltä ja ryömitään nakkikiskalle. Villatakista huolimatta palellaan perkeleesti ja syödään nahkeita ranskalaisia. Ilta huipentuu siihen, kun kaadutaan sänkyyn likaiset piilarit silmiin porautuen. Loppujen lopuksi hauskaa on aina, ainakin jälkikäteen ajateltuna. Meininki on rehellistä ja hyvin suomalaista.

Miten täkäläiset sitten käsittelevät omaa nestemäistä himoansa? Omien kokemuksieni ja tarkkojen tieteellisten tutkimuksieni mukaan he ensin kipittelevät vaatekauppaan ostamaan iltaa varten jotain siis-tosi-siistiä päälle pantavaa. Tämä yleensä käsittää pikkupikku topin, josta ei tarvitse utareiden kokoa paljoa ihmetellä, pikkupikku hameen, jonka kanssa ei kannata paljoa pyllistellä ja kaksi numeroa liian suuret, huikean korkeat korkokengät, joiden kanssa ei osata kävellä. Takit sun muut lämmittimet on tarkoitettu luusereille, joten ne jätetään suosiolla kotiin homehtumaan. Ilta alkaa aikaisin, kuppiloita kierretään monta ja illan aikana kumotaan mitä myrkyllisemmän värisiä shotteja ja kannullisia pinkkiä tyttöjuomaa. Kundit tekee suurinpiirtein samaa perässä. Baarissa kaatuillaan, kikatetaan, öristään, itketään ja kaikin mahdollisin tavoin annetaan ymmärtää vastakkaiselle sukupuolelle. Ennen kotiinmenoa pysähdytään kaduille käymään pitkiä keskusteluja, jotka kulkevat suurin piirtein näin:
- Iiiiiiiiikkk!
- Aaaaaaaakkkk!
- Uiuuiiuiii!
- Öörrrhh.
Vaikuttaa siis huomattavasti eksoottisemmalta meiningiltä.

Ja vielä yksi juttu: täällä ei vittuilla pokeille. Itse todistin tapahtumaa, jossa kuppilasta ulos saatettava mieshenkilö erehtyi sanomaan jotakin saattotoimenpidettä toteuttavalle jääkaappi-pakastin-yhdistelmälle. Loppu olikin historiaa ja saimme todistaa, kuinka poke nenäkarvat tutisten veti kundia turpaan niin että soi. Siinä missä Suomessa tällainen järjestyksenvalvoja kuskattaisiin sinimiesten toimesta talteen ja lahjaksi annettaisiin elinikäinen ammatinharjoituskielto, täällä muut poket tulivat hyväksyvästi taputtelemaan työtoveriaan selkään ja ilta jatkui ennallaan.

Mikä minusta tulee isona?

Eilen luennolla käsiteltiin erilaisia katastrofeja eripuolilla maailmaa, miten paljon niitä on, miksi niitä on ja miten niistä selvitään. Luennoitsija itse oli Christian Aidin työntekijä. Aihe oli mielenkiintoinen ja opin jotakin uutta siitä, miten organisaatioiden työ etenee katastrofialueilla ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Muuten sisältö oli aika tuttua juttua; jos vähääkään on pysynyt aikoinaan hereillä lukion mantsan tunneilla ja seurannut maailman uutisia, ei ole vaikeuksia pysyä perässä siitä mistä puhutaan.

Se mistä nyt haluan puhua, ovat täkäläiset luennoitsijat itse. Kaikki kenen tilaisuuksissa olen ollut, ovat palavasti innostuneista omasta asiastaan, uskovat itseensä ja siihen mitä ajavat takaa sekä haluavat myös, että jokaikinen kuuntelija ajattelisi edes hieman erilailla hänen puheensa jälkeen. Heistä säteilee kilometrien päähän se, että he todella nauttivat siitä mitä tekevät työkseen. Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että suurimmalla osalla näistä ihmisistä on työvuosia takana vähintään parikymmentä. Mistä tuo voima tulee?

Näitä ihmisiä täällä nähneenä minua kauhistuttaa ajatus itsestäni kahdenkymmenen vuoden päästä. Kahdeksasta neljään, kahvitunnista toiseen ja kotiinlähtö sekä Kauniit ja Rohkeat ainoina ajatuksina päässäni. En voi olla ajattelematta, olenko oikeilla jäljillä ammattini suhteen. Uskon niin, sillä sosiaaliala tuntuu niin omalta paikalta ja joltain, mikä todella kiinnostaa. Onko minusta kuitenkaan riviohjaajaksi kovin moneksi vuodeksi valmistumiseni jälkeen? Mitä sitten pitäisi tehdä, minne lähtisi jatkamaan?

Tiedän, että olen kovin nuori ja jos vain hyvin käy niin minulla on monen monta vuotta aikaa miettiä mikä haluan olla isona. Tulevaisuudenkuvilla on kuitenkin kiva leikitellä. Ja pitäisikö jossain vaiheessa uskaltaa ajatella sitä, mitä todella haluaisi tehdä vai tyytyä siihen mihin on realistiset mahdollisuudet?

Lontoossa jälleen

Tuli taas vietettyä muutama päivä Lontoossa. Mukavaa oli näin paljon uusia paikkoja. Selvittiin myös ilman sen suurempia kommelluksia, ainoastaan yksi hotellin jääkaappi hajosi allekirjoittaneen käsittelyssä. Tässä pari kuvaa matkan varrelta...

Iltaelämää jossain Sohon reunamilla. Käytiin läpi monen monta pubia ja maisteltiin erilaisia oluita. Käytiin myös maailman suurimmalla alefestivaalilla, jossa itse maistoin parasta olutta mitä olen koskaan juonut! Kirsikkaolut ei kuitenkaan ihan uponnut, liian makeaa ja tyttömäistä sanon ma.

Oxford Street ja sen miljoonat kaupat, joista suurin osa oli liian tyyriitä omalle lompakolleni.

Tämmöinen kaiffari tuli katsomaan, josko meiltä olisi irronnut jotakin purtavaa. Meinasi tulla syliin asti, mutta lopulta tyytyi poseeraamaan aidalla.

Ja pelikaanejakin nähtiin. Eikä ollut edes eläintarhassa vaan vapaana kaikkien ihmisten ja muiden elukoiden joukossa. Ihmeteltiin vaan kun yhtäkkiä hirveä joukko ihmisiä kerääntyi yhteen paikkaan ihastelemaan jotakin... On muuten hirveän kokonen elukka, ei tehnyt paljoa mieli silitellä.

Iso kiitos kaunis vieraalleni, oli ihanaa! <3

Happy Diwali!

Täällä juhlitaan parhaillaan suurta intialaista juhlaa, Diwalia. Avajaiset olivat sunnuntaina 24.10 ja itse päätapahtuma on 5.11. Jo pelkästään avajaisissa oli arviolta 35 000 henkeä ja ohjelmassa oli mm. esityksiä, koristevalojen sytytys ja iso ilotulitus.

Ja sitten toisiin asioihin ja uusiin kommelluksiin. Poikaystäväni oli tarkoitus lentää Lontooseen torstaina, mutta lakon takia lento siirrettiin maanantaille eli eiliselle. Uusi lento siis järjestyi, mutta juuri ennen lähtöä ilmoitettiin, että yksi itsetuhoinen lintu oli päättänyt tunkea itsensä lentokoneen turbiiniin. Tällä välin Tiina oli jo puolivälissä matkalla Lontooseen ja tiedon saatuaan pääsi viljelemään perkeleitä toisille bussikansalaisille. Nooh, jälleen järjestyi onneksi uusi lento, joka jopa pääsi perille asti. Lontoossa piti matkustaa pieni pätkä metrolla ja johan yksi itsetuhoinen ihminen oli päättänyt siirtyä kauniimmille laidunmaille sillä seurauksella, että asema jolle olimme menossa oli kokonaan suljettu. Tästä toki saimme tiedon vasta siinä vaiheessa kun olimme jo metrossa... Vihdoin ja viimein pääsimme junaan kohti Leicesteriä - runsaat kolme minuuttia ennen lähtöaikaa. Onneksi ei tullut kiire! Ja toki juna oli niin täyteen buukattu, että juuri polvioperoitu mies ja sievästi vittuuntunut nainen istuivat ravintolavaunun lattialla. Pimeetä oli kuin perkeleessä ja kuulutuksia ei ollut minkäänlaisia, mutta kuin ihmeen kaupalla päästiin oikealla pysäkillä pois.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tästä reissusta saadaan nauraa vielä pitkän aikaa!

**lisäys**

Jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi niin pankkiautomaatti imaisi poikaystävän ainoan pankkikortin. Pankin henkilökunta totesi tähän vain ykskantaan, että kortti on matkalla tuhottavaksi ja että toivottavasti onnistut saamaan rahaa jostakin.

Normiviikko

Länsirintamalla ei mitään uutta tai mullistavaa. Tiistaina oli jälleen palaveri osastonjohtajan kanssa, joka on muuten äärettömän ihana ja loistava tyyppi; hän on ryhtynyt meidän tuutoriksi vaikka se varmaan ei todellakaan kuuluisi hänen normaaleihin työtehtäviin. Niinpä me palaveerataan säännöllisin väliajoin ja keskustellaan opinnoista, ajankohtaisista aiheista ja ihan vain siitä onko meillä kaikki hyvin. Hän tuntuu olevan meistä aidosti innostunut ja ylpeä - meidät esitellään kaikille, meistä on selvästi puhuttu koska kaikki tietävät ketä me olemme ja kaikenkaikkiaan me ollaan varmaan tavattu enemmän hallinnollista väkeä tuossa osastossa kuin normaalit opiskelijat koko opintojensa aikana yhteensä.

Keskiviikkona oli luento ja köyhien maiden pitäminen köyhänä- teema jatkui. Tällä kertaa keskityttiin talouteen, kaupparajoituksiin ja niiden purkuun sekä monikansallisiin yhtiöihin ja niiden veronkiertoihin. Ensimmäistä kertaa allekirjoittaneella oli isoja vaikeuksia sanaston kanssa, sillä jostain syystä nuo talouskiemurat eivät ole aikaisemmin kiinnostaneet sen suuremmin eikä ainakaan vieraalla kielellä. Nyt oli kuitenkin pakko myöntää, että näiden asioiden pitäisi kiinnostaa, sillä niillä on valtava vaikutus ihmisten hyvinvointiin ympäri maailmaa.

Mitäs muuta? Päivinä jolloin ei ole luentoja tai muita pakollisia juttuja niin pakerran kirjastossa kurssitehtävän parissa. Paitsi tänään, koska jostain ihme syystä krapula on iskenyt. Kumma juttu. Nooh, vastapainoksi oluen litkimiselle olen liittynyt kuntosalille ja toivottavasti selkä kestää pikkuhiljaa vähän treenaustakin.

Täällä siis kaikki hyvin! Kommenttilootaan saa laittaa mulle piristystä :)

Warwick

Viime lauantaina meille vaihtareille järjestettiin jälleen retki ja tällä kertaa kohteena oli Warwick Castle. Kaunis paikka, vaikka olikin ihan täynnä ihmisiä. Warwickin kaupunki oli ihan linnan vieressä, joten sielläkin tuli piipahdettua.

Mitä kummallisin, mitä hienoin diplomaatti

Olin eilen niin kuohuksissani tuosta opiskelijakorttihommasta, etten saanut kirjoitetuksi eräästä hyvin mielenkiintoisesta tilaisuudesta, jota olin todistamassa eilen.

Muutama päivä sitten sain opettajaltani sähköpostia, jossa kerrottiin mahdollisuudesta päästä kuuntelemaan herra Philip Barclayta, joka toimi Brittien diplomaattina Zimbabwessa muutaman vuoden ajan, päättyen vuoteen 2009. Noh, tokihan minä innoissani menin ja paikanpäällä huomasin olevani ainoa opiskelija (kaikki muut olivat jonkin järjestön edustajia), muutaman englantilaisen herrasmiehen lisäksi ainoa valkonaama ja täysin tottumaton tämänkaltaisiin tapahtumiin. Kyllä, kyseessä oli arvovaltainen luennoitsija, mutta hän kätteli kaikki kuuntelijat ja halusi tietää keitä nämä olivat. Kyllä, paikka oli täynnä zimbabwelaisia, jotka aloittivat luennon yhteisellä laululla, tanssilla ja rukouksella, johon kaikki kuuntelijat osallistuivat. Tässä vaiheessa hiirenhiljaa pakkasin muistiinpanovälineeni syvälle syvälle piiloon ja yritin näyttää siltä, että tämähän on kaikki minulle suorastaan arkipäiväistä. Yritin pysytellä mahdollisimman huomaamattomana takarivissä, mutta tokihan kaikki halusivat tietää kuka olen ja ketä edustan.

Luento oli todella mielenkiintoinen ja käsitteli hyvin pitkälti sitä, miten erittäin pitkälle kehittynyt Zimbabwe ajettiin poliittisten syiden takia täysin alas. Siinä missä ennen oli hyvinvointia, pitkälle koulutettuja ihmisiä, toimiva talous, ym. niin vuoden 2008 vaalien jälkeen on ollut murhia, raiskauksia, työttömyyttä, tauteja ja kuolemaa. Eli hajota ja hallitse- tekniikkaa hurjimmillaan. Tästä kaikesta teki koskettavampaa se tosiasia, että valtaosa kuuntelijoista oli pakolaisia kyseisestä maasta, ihmisiä, jotka olivat nähneet ja kokeneet kaiken tämän.

Mutta sitten se luennoitsija. Koskaan en ole kuullut suorempaa poliittista tekijää ja milloinkaan en ole kuvitellut tapaavani niin inhimillistä, lämmintä ja ennen kaikkea rohkeaa diplomaattia. Kun häneltä kysyttiin, mikä olisi paras ratkaisu maan tilanteeseen, vastaus oli: johtajan sekä kaikkien hänen kannattajiensa ja tukijoidensa pitäisi mennä junaan ja tuon junan ajaa vuorenjyrkänteeltä alas. Heidän tulisi kaikkien kuolla, jotta Zimbabwe voisi taas kukoistaa. Mieletöntä puhetta diplomaatilta! Yleisö sai kaikkiin kysymyksiinsä suoran vastauksen ja paikoin hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä. Tämä heppu oli kokenut paljon, laittanut itsensä alttiiksi ja taistellut ihmisoikeuksien puolesta. En voinut olla ajattelematta, että jos edes murto-osa maailman johtajista ajattelisi näin ja toimisi ihmisten parhaaksi, maailma olisi huomattavasti parempi paikka elää.

Niin ja mitä siihen opiskelijakorttiin tulee, sain sen tänään. Kuvassa on pienen pieni Tiina suurella taustalla eli tunnistettavuudesta ei ole tietoakaan. Noooh, pääasia että on edes joku kortti!

Kadonneen opiskelijakortin metsästys

Tiina on saanut täällä leikkia huisin hauskaa leikkiä nimeltä kadonneen opiskelijakortin metsästys. Itseasiassa leikki alkoi jo kauan aikaa sitten Suomessa, mutta on saanut ehdottomasti hurmaavimmat käänteet täällä.

Kokonaisuudessaan leikki alkoi näin:

1. Kesäkuussa 2010 Tiina lähettää pyynnöstä valokuvansa opiskelijakorttia varten.

2. Elokuussa 2010 Tiina saa tiedon, että opiskelijatoimisto on hävittänyt valokuvan ja pyytää lähettämään uuden. Toki Tiina tekee työtä käskettyä.

3. Perjantaina 1.10 Tiina sisäänkirjautuu kurssilleen ja näkee, että papereihin on liitetty valokuva. Toimiston tädit sanovat, että opiskelijakortin voi hakea heiltä seuraavan viikon perjantaina.

4. Varmuuden vuoksi Tiina kipittää toimistoon vasta sitä seuraavan viikon maanantaina eli niinkin paljon kuin 11.10. Siellä on iso lappu, että vaihto-opiskelijoiden opiskelijakortit pitää hakea toisesta rakennuksesta ja toisesta toimistosta.

5. Tiina kipittää tuohon toiseen toimistoon ja jonottaa tiskille 20 minuuttia. Sitten täti sanoo, että he eivät ole voineet tehdä korttia, koska heillä ei ole kuvaa.

6. Tiina kipittää takaisin "omaan" toimistoon ja kertoo tilanteen. Toimiston tädit ovat pahoillaan, sillä kyllä, he ovat viikossa onnistuneet jälleen hävittämään Tiinan kuvan. He ottavat toimistolla uuden ja lupaavat, että kortti on valmiina haettavaksi toisesta toimistosta keskiviikkoaamuna.

7. Tänään eli torstaina Tiina menee tuohon toiseen toimistoon ja jonottaa 30 min vain kuullakseen, että korttia ei löydy.

8. Tiina juoksee apinanraivolla omaan toimistoonsa ja jälleen selittää tilanteen. Täti ei ymmärrä miten he ovat jälleen onnistuneet hävittämään jotakin Tiinan omaisuutta. Tiina ei voi tehdä muuta kuin yrittää olla hakkaamatta kirveen kanssa koko paikkaa maan tasalle.

Siinä siis pelikuvio, kannattaa kokeilla. Huisin kivaa ja jännittävää! Äsken tuli sähköposti, jossa pyhästi vannottiin, että kortti on haettavissa huomenna aamulla. Uskoo kun näkee.

Kehitysmaita ja kovan onnen lapsia

Tänään oli luennolla aiheena se, miten länsimaat pitää kehitysmaat köyhinä. Lyhyesti ja hyvin yksinkertaistetusti kyse on siitä, että erinäisten talouselämän kiemuroiden kautta länsimaisilla pankeilla, lähinnä Maailmanpankilla, oli valtava määrä rahaa, joita haluttiin epätoivoisesti sijoittaa maailmalle. Niinpä köyhille maille lainattiin näennäisesti hyvillä sopimuksilla rahaa, joita maat eivät sijoittaneet tuottaviin kohteisiin. Sen sijaan, että oltaisiin sijoitettu rakenteisiin, jotka olisivat lisänneet maiden omavaraisuutta ja maksukykyä, rahat käytettiin esimerkiksi länsimaistyylisten hifisairaaloiden rakentamiseen, aseisiin, korruptioon, ym.

Näin päästiin tilanteeseen, jossa köyhillä mailla ei ole varaa edes maksaa korkoja lainastaan. Kuvioon astuu mukaan IMF, joka neuvottelee uuden sopimuksen pidemmästä maksuajasta ja näinollen pitkässä juoksussa jälleen suuremmasta lainasta. Ehtona lisäajalle on, että maan tuotanto ja talous tulee ohjata velan maksamiseen eikä suinkaan maan olojen parantamiseen. Näin ollen kehitysmaat itseasiassa maksavat länsimaille enemmän kuin me heille.

Ketkä ovat syyllisiä? Suuret länsimaiset pankki-instituutiot, jotka lainasivat rahaa tietoisina siitä, että näillä mailla ei tule koskaan olemaan varoja maksaa takaisin? Vai köyhät maat itse, jotka a) ottivat lainaa ja b) eivät osanneet käyttää lainaansa oikein? Vai normaalit kansalaiset, jotka ainakin ovat niitä jotka tuntevat nahoissaan velkapelailun seuraukset?

Kehitysmaiden velkataakkojen keventämisestä on kampanjoitu jo vuosia ja jotkut maat ovat saaneet edes osittaisia velkataakan kevennyksiä. Tällöin esimerkiksi ennen velkojen maksuun käytettyä rahaa voidaan nyt käyttää terveydenhuollon tai koulutuksen kehittämiseen. Äärettömän mielenkiintoinen aihe, mutta kuten sanoin, tämä oli vain hyvin yksinkertaistettu versio monimutkaisesta aiheesta.

Illalla oli toinen osa Fuse Mentoring- koulutuksesta. Aiheet jatkoivat eilistä linjaa eikä ainakaan allekirjoittaneelle koulutuksessa tullut ilmi mitään maatamullistavaa. Ihan hyvä siellä oli kuitenkin istua. Nyt odotellaan rikosrekisteriotteiden saapumista (sekä suomalaisten että englantilaisten), jotta saataisiin prosessi eteenpäin. Edessä on vielä haastattelu eikä sittenkään ole varmaa pääseekö mentoriksi asti, sillä välttämättä kaikille ei löydy sopivaa mentoroitavaa. Siinä tapauksessa ohjataan johonkin toiseen lastensuojeluun liittyvään projektiin eli ilman tekemistä ei pitäisi jäädä. Mielenkiinnolla odotetaan... Tiedon saamiseen saattaa tosin mennä monen monen monta viikkoa.

Huhhuh mikä sepustus! Leicester kiittää ja kuittaa.

...Hei kyllä me täällä jotain ehkä tehdäänkin!

Tänään päästiin taas vähän opiskelun makuun. Ensin aamupäivästä kirjastossa oli luento aiheesta Introduction to Structuring a Report, johon menin ihan vain kuuntelemaan onko käytänteissä eroavaisuuksia Suomeen verrattuna. Eipä juurikaan, mutta ihan hyvä se oli silti kuunnella. Aion osallistua myöhemmin viikolla samanlaiseen sessioon, jonka aiheena on esseet.

Illalla oli kolmen tunnin koulutus vapaaehtoisprojektia varten. Omasta mielestäni kyse oli hyvin pitkälti siitä, että osallistujia heräteltiin lastensuojelumaailman tosifaktoihin ja pohtimaan onko itsestä todella mentoriksi. Henkilökohtaisesti olen jo tällä pienellä koulu-uralla ja lyhyellä työelämän kokemuksella tottunut moisiin kauhutarinoihin ja kohtaamaan niitä ihan oikeassakin elämässä, joten en sen suuremmin järkyttynyt. Enemmänkin heräsi ajatus siitä, olenko jo ihan paatunut ja kylmä ihminen...

Koulutuksessa käytiin läpi joitakin sosiaalityön käytänteitä täällä, joitä jäin pohtimaan. Esimerkkinä vapaaehtoinen lasten huostaanotto, jossa vanhemmat saavat vapaaehtoisesti antaa lapsensa huostaan, mutta huoltajuus ja vastuu pysyvät silti vanhemmilla. Vapaaehtoiset huostaanotot kuulemma lisääntyvät aina ennen lomia, koska lomien aikana lasten "ylläpito" on kalleinta. Sitten lomakausien loputtua vanhemmat hakevat lapsensa takaisin kotiin, sanoen että kyllä he sittenkin rakastavat heitä ja pystyvät huolehtimaan heistä. Kunnes jälleen tulee vaikkapa kesäloma... Tämä oli kuulemma kärjistys, mutta kuitenkin mahdollista. Voisiko Suomessa olla näin?

Matkan varrelta

Isäni ja siskoni viettivät pitkän viikonlopun täällä luonani ja meillä oli käytössä vuokra-auto. Siis mitäpä muutakaan kun seikkailemaan pitkin Enklannin maata... Tässä hieman kuvamateriaalia, tosin käänteisessä järjestyksessä kuin mitä oikeasti tehtiin.

Birmingham

Wales! Lampaita, lehmiä ja hevosia riitti... Reitti meni kutakuinkin seuraavasti: Leicester - Coventry - Worcester (täällä pysähdyttiin kahvilla) - Ross-On-Wye - Abergavenny (täällä pysähdyttiin syömään & pyörimään) - Brecon - Llandovery - Leominster - Worcester - Nuneaton - Hinckley - Leicester. Jos nyt jotakuta yhdestä ja puolikkaasta lukijasta kiinnostaa katsoa kartasta :P

Lammasmarkkinat Abergavennyssä

Hurjan iso kiitos vierailijoille, oli mielettömän kivaa!

First lecture!

Today we had our first lecture and it was about theories of globalisation. It was pretty much the same that we've already studied in Finland but it was a good introduction to the course. Each lecture has an own topic and they're really interesting... For example the next one is about how developed countries are keeping developing countries poor. But more about that later on. I think the lecturer was nice but still very very professional and someone who knows what she's talking about.

And we won't do any group works on this course after all. In addition to lectures we'll create a portfolio where we evaluate some campaign concerning some topic of interest related to globalisation and health. For example I could evaluate a campaign that helps refugee kids living in poverty or something like that. In addition we have to assess why living in those kind of conditions is a problem, how the problem has emerged and what is the effect of the problem to the children or their families. And of course we have to use many written sources when doing this.

In the evening we also attended an information & cinema night about Fuse Mentoring- project. I'm definitely going to apply for it and hopefully i'd get accepted as well... The training starts on Tuesday and I'll tell more about that then.

Kuvia

Tässä muutama kuva Leicesteristä, enjoy :)

Ja kyllä, meillä on oma miniatyyri-vapaudenpatsas. Älkää vaan kysykö miksi...

Kulttuurieroja ja kielikukkasia

Uusiin ihmisiin tutustuminen alkaa täällä hyvin pitkälti saman kaavan mukaan, joka sisältää kolme kysymystä. Ne ovat a) Mistä olet kotoisin b) Mitä opiskelet ja c) Missä hall of residencessa asut. Näiden kysymysten jälkeen juttu joko kuivuu kokoon ja muuttuu kiusalliseksi hiljaisuudeksi tai kehittyy eteenpäin pikkuhiljaa. Vaihtareilla alkaa olla jo aika vahva side keskenään ja kaikenkaikkiaan hyvä meininki - ei ole mitään niin ihanaa kun päästä vihdoinkin juttelemaan rennosti ja naureskelemaan toistensa kulttuuri- ja kielieroille. Hauskoja juttuja oikeasti riittää niin hassuista oman maan tavoista, kielikoukeroista, vääristä ensivaikutelmista... Esimerkiksi en edes muista, koska viimeksi olisin nauranut niin kovin kuin eilen, kun oltiin vaihtareiden järkkäämissä kotibileissä.

Ennakkoluuloja ja -käsityksiä on paljon liikkeellä. Suomen kuviteltiin olevan maa, jossa ei ole mitään muita kuin lumisia vuoria; Kolumbian kuviteltiin olevan maa, jossa kaikki ihmiset ovat huumediilereitä, Sudanin kuviteltiin olevan maa, jossa ei ilman rynnäkkökivääriä pysy hengissä... Omasta mielestä kaikista hurjimmat ennakkoluulot koskivat jo edellä mainittu Kolumbiaa ja erästä kolumbialaista, joka oli viettämässä iltaa kanssamme. Seurailin ihmisten käyttäytymistä tätä ihmistä kohtaan ja tuloksena huomasin, että vähintään viisi ihmistä tuli kysymään onko hänellä huumeita, kun kuulivat hänen kotimaansa. Eivätkä meinanneet uskoa, kun tämä henkilö sanoi, ettei hän käytä. Kysyin häneltä, eikö tuollainen ärsytä tai loukkaa, mutta hän on kuulemma niin tottunut siihen, ettei enää jaksa välittää.

Itse olen oppinut nyt jo hurjan paljon vieraista maista ja kulttuureista. Ja rehellisesti voin myöntää, että myös minulla on ollut ennakkokäsityksiä, jotka ovat yksi kerrallaan murtuneet. Esimerkiksi käsitys egyptiläisistä miehistä on totaalisesti muuttunut tämän reissun aikana; kaikki eivät olekaan lipeviä liimatukkia vaan oikeasti kohteliaita, hauskoja ja mukavia tyyppejä.

All modules confirmed

Today again we had a meeting with our head of division. We got the final confirmation for all our modules and did our enrollment - finally. All other international students had done their enrollments on Monday so we felt a bit outsiders, especially because without enrollment we couldn't get out student ID´s. And without ID's we couldn't for example use the school's library or our DMU email. Right now we have only temporary ID's until they finish the real ones but once we get them, we're eligible for all student discount's at shops around the city. Some places offer 20% discount all the time!

So here is the module that starts on next Wednesday. The whole module content is very long so this is only a short version of it.

International Perspectives 1: Globalisation and Health

Global experience of health, well-being, diseases and poverty and the consequences of them particularly on children. Impact of conflict on refugee experience and the psychological well-being of children, character and causes of sex trafficking and other types of violence against women. Climate change and its consequences in the developed countries and in developing countries.

Assessment is through a portfolio which is on a relevant topic of interest.

Lectures take place on Wednesdays at 13.00-15.00. Other times we'll do group works or study independently.

Luettavaa & kuppi kuumaa

Kävin eilen Leicesterin pääkirjastossa ja löysin alla olevat ihanuudet sieltä. Mutta nämä eivät olleetkaan psykologia- tai sosiologiahyllyissä vaan yhteiskunta-osiossa. Psykologian puolella ei ollut mitään muuta kuin miljoonittain opuksia tyyliin "Miten olla parempi vaimo?" "Miten kohdata uusi poikaystävä?" "Miten selviän vanhemmuudesta - 3 viikon yksityiskohtainen päiväohjelma". Ja oikeasti tärkein kysymys olisi, että miten ihmeessä selviät elämästä, jos luet tällaista roskaa... Sosiologian puolella oli lähinnä historiallisia opuksia, joten meinasi jo alkaa usko pettämään josko löydän yhtään mitään kiinnostavaa ja omaa alaa koskettavaa kirjallisuutta. Yhteiskunta olikin sitten täyspotti ja olisin voinut raahata mukanani ne kaikki!

Kirjastokulttuurista ylipäätään sen verran, että tuolla ei ainakaan ollut hiljaista. Meteliä eivät kuitenkaan pitäneet asiakkaat vaan työntekijät, jotka kailottivat paitsi kohteliaisuuksia asiakkaille myös vaihtoivat kuulumisiaan toistensa kanssa niin, että varmasti kaikki muutkin kuulivat. Mukava asia oli rakennus itsessään, joka on vanha narisevine lattialautoineen ja hyvin tunnelmallinen sekä joka puolella olevat sohvat, jossa ihmiset kaikessa rauhassa lueskelivat ja seurustelivat keskenään.

Ja tätä seuraavaahan nämä ihmiset täällä juovat eli teetä. Ja onhan se hurjan hyvää, pakko myöntää. Varsinkin tuollaisen ihanaisen porkkanakakun kanssa.

Mutta jos nyt rehellisiä ollaan niin onhan kahvi aina kahvia. Sitä on kuitenkin yllättävän vaikeaa löytää täältä, ainakin jos haluaa hyvää sellaista. Kahviloissa toki sitä on, tosin monissa paikoissa maito vaahdotetaan kahvin sekaan, jolloin mausta tulee hieman erilainen kuin mihin on tottunut. Suurin ongelma onkin hyvän suodatinkahvin löytäminen ruokakaupoista. Sitä on kyllä yhtä tai kahta laatua tarjolla, mutta vain pienissä pusseissa, jotka maksavat paaaljon. Niin ja noh, rehellisyyden nimissä on sanottava, että makuun on totuttelemista... :) Onneksi sisko ja isä ovat ensi viikolla tulossa käymään ja heiltä on tilattu kahvilähetys!

Lääkärissä

Oma ensimmäinen lääkärikäyntini täällä meni kaikenkaikkiaan seuraavasti:

1. Soitto terveysasemalle, jossa kerroin selkäni olevan kipeä. Hoitajatätönen ei ryhtynyt vänkäämään vastaan eikä minun tarvinnut alkaa määkimään, vinkumaan ja uhkailemaan päästäkseni lekurin pakeille vaan aika järjestyi heti. Kaikki lääkärit ovat meidän asemalla erikoistuneet johonkin, joten sain ajan sellaiselle lekurille, joka tietää eniten tällaisista vaivoista.

2. Tallustelin asemalle, ilmoittauduin ja pääsin melkein saman tien lääkärisedän luo.

3. Lääkärisetä oli hurjan mukava ja otti sekä minut että vaivani vakavissaan. Kyseli paljon, tutki, käänteli, väänteli ja mietiskeli. Kun tutkimuksien yhteydessä kipu kävi liian suureksi ja minä parahdin parkuun, lääkäri pyysi tuhannen miljoonannen kerran anteeksi, antoi nenäliinoja ja lohdutti.

4. Siinä missä Suomessa vaivani olisi kuitattu paketillisella buranaa, täällä lääkäri selitti minulle mikä minua vaivaa ja miksi, miten juuri minun kroppani toimii ja mitä asialle pitää tehdä. Lisäksi hän määräsi kohtuullisen tymäköitä lääkkeitä helpottaakseen oloani.

5. Apteekissa jouduin maksamaan jo aiemmin mainitun 7 puntaa reseptistä, mutta lääkkeet eivät maksaneet mitään.

Kaiken kaikkiaan äärettömän positiivinen ensimmäinen kokemus!

Selkäkipuja ja sosiaalisia ongelmia

Selkä, mikä ihana kapistus. Itselläni on ilmeisen kiukkuinen sellainen, koska vaikka se kärttyilikin jo Suomessa vähän väliä, on se nyt innostunut olemaan kipeämpi kuin koskaan. Viimeiset viisi päivää olen yrittänyt lahjoa ja maanitella sitä toimimaan, tuloksetta. Istuminen sattuu, seisominen sattuu, käveleminen sattuu ja yöllä herään kolmisen kertaa siihen, että koko kroppa on tulessa. Jotenka siis varasin tänään aamulla lääkäriajan ja vastaanotolle pääsen klo 10.10, katsotaan miten käy. Kunhan vaan saisin jotain kipulääkkeitä!

Terveydenhoito menee täällä niin, että meillä on oma opiskelijoiden lääkärikeskus ihan Campus Centren vieressä. Sinne piti tehdä rekisteröityminen eli käytännössä täyttää lomake omasta terveydentilasta, jonka jälkeen lääkäripalvelut on ilmaisia. Poikkeuksena on reseptit, joiden kirjoittamisesti lekurit perii £7/respa tai £36/vuosi. Hammaslääkärit eivät kuulu tähän opiskelijoiden terveydenhoitoon, vaan ne pitää ottaa yleiseltä puolelta. Hammaslääkäreihin kuulemma pääsee nopeasti, mutta ne maksavat paljon. Kuinka paljon, siitä mun pitää ottaa vielä selvää, sillä täkälinen käsitys siitä, että joku maksaa paljon saattaa olla ihan eri kuin mitä meillä Suomessa.

Mitä tuohon henkiseen puoleen tulee niin mä henkilökohtaisesti kaipaisin jo kovasti, että koulu alkaisi. Monilla muilla on jo koulua täyttä häkää joka päivä, kun taas me palloillaan edestakas ja yritetään keksiä jotain fiksua. Toki koulu järjestää myös tapahtumia (kuten eilen oltiin taas ilmaseksi katsomassa Runaways-leffaa), mutta mä en vaan ole tottunut siihen, että mulla on näin paljon ylimääräistä aikaa. Ihmisiä on tuhansittain ympärillä, mutta silti on joskus yksinäinen olo. Eilenkin illalla kaikki saamamme kaverit olivat kotona ihmettelemässä, toinen kämppiksemme itki koti-ikäväänsä himassa (ja hän sentään on kotoisin tästä samasta kaupungista...), toinen pyöri jossain omien tuttujensa kanssa ja kaikki itselle tärkeät ihmiset Suomessa olivat siihen aikaan jo syvällä unten mailla. Kaikkea ei myöskään viitsi kaataa Lillin niskaan. Ja mites ne britit? He kyllä juhlivat, mutta tällä hetkellä olen liian kipeä ottaakseni osaa heidän ilotteluun.

Miksi sitten halusin purkaa tämän tänne? Koska uskon, että en ole ainut vaihtari, jolla on tällaisia fiiliksiä jossain vaiheessa. Kaikkeen kannattaa varautua ja itsekin olin varautunut tähän. No, totutteluahan tämä uusi elämä vaatii.

Tämän päivän vietän toivon mukaan jossakin onnellisessa kipulääkekuplassa. Jos en, niin missiona on löytää kaupunginkirjasto, johon hommasin kortin ja hakea kasa jotain ihania kirjoja luettavaksi. Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Modules - Finally! ... and some disoriented stuff

Ay up everybody! Today we had a meeting with Head of the division of Social Work and Health Studies and there we finalized our modules that we're going to study here at DMU. The main problem was that all the modules (= courses) here cover all different age groups so we couldn't study for example only early education and family welfare as we'd do in our specializing studies back in Finland. However, we had some courses left in our curriculum that are not specializing ones so in the end there wasn't problem at all.

We're gonna study 3 different modules and two of them we know for certain. For the third one we have to get an additional acceptance from the module leader because it belongs to Health Care Studies whereas the other are from Social Work field. Our head of division didn't see any reason why it wouldn't be possible but she's going to let us know in a few days - let's keep our fingers crossed just in case!

So here are the two confirmed modules:

- Research and Ethics in Social Work field (theoretical aspect & an own research project that can actually be attached to our thesis in Finland if we want) 15 credits, starting on January

- Interprofessional Education (inter-relationships between Social work and other social services, practice placements on the field, portfolio of evidence) 15 credits, starting on January

On those modules we can focus our assessments to children and family welfare. They both also give us an opportunity to make comparison between Great Britain and Finland. I actually got some ideas for my thesis based on theses modules but at this point I'm going to keep these thoughts away from this blog... :) But the greatest thing is that on these modules we'll be working with all kinds of professions and organizations here and the studies we'll be very practical. And I have to say that these credits that we do here insists so much more work than they'd do in Finland... But I don't mind, I'm here to learn!

We would've been very interested in to do our Management studies here but because of the schedules it didn't work out. That module would've been running at the time as those two other modules ahead.

As I said, the third module (15 credits) is to be confirmed very soon. It's based on international questions within Social and Health Care field but I'll tell more about it when the final confirmation comes. The module is going to begin next week.

But a long story short, we're going to do 45 credits here. Of course it's worthwhile mentioning that we've already done 15 credits before we got here because we did our second practical period during summertime.

AND there's also lot's of extremely interesting volunteering projects going on and I'm definitely going to take part of one of them. But more about it later on...

Yesterday there was a Welcoming Event for the first year students. All the different divisions introduced themselves and there was lots of different performances, for example capoeira, music, etc.

This is just a pic that I took nearby our accommodation - a local elementary school's backyard.

More delicious stuff from the Leicester Market and all this £5,5. I also found out that there's a market for fresh fish and meat too from Tuesday to Friday. I have to check it out.

This is just a some kind of a proof that I didn't lie - there actually are swans on our back river.