Happy Diwali!

Täällä juhlitaan parhaillaan suurta intialaista juhlaa, Diwalia. Avajaiset olivat sunnuntaina 24.10 ja itse päätapahtuma on 5.11. Jo pelkästään avajaisissa oli arviolta 35 000 henkeä ja ohjelmassa oli mm. esityksiä, koristevalojen sytytys ja iso ilotulitus.

Ja sitten toisiin asioihin ja uusiin kommelluksiin. Poikaystäväni oli tarkoitus lentää Lontooseen torstaina, mutta lakon takia lento siirrettiin maanantaille eli eiliselle. Uusi lento siis järjestyi, mutta juuri ennen lähtöä ilmoitettiin, että yksi itsetuhoinen lintu oli päättänyt tunkea itsensä lentokoneen turbiiniin. Tällä välin Tiina oli jo puolivälissä matkalla Lontooseen ja tiedon saatuaan pääsi viljelemään perkeleitä toisille bussikansalaisille. Nooh, jälleen järjestyi onneksi uusi lento, joka jopa pääsi perille asti. Lontoossa piti matkustaa pieni pätkä metrolla ja johan yksi itsetuhoinen ihminen oli päättänyt siirtyä kauniimmille laidunmaille sillä seurauksella, että asema jolle olimme menossa oli kokonaan suljettu. Tästä toki saimme tiedon vasta siinä vaiheessa kun olimme jo metrossa... Vihdoin ja viimein pääsimme junaan kohti Leicesteriä - runsaat kolme minuuttia ennen lähtöaikaa. Onneksi ei tullut kiire! Ja toki juna oli niin täyteen buukattu, että juuri polvioperoitu mies ja sievästi vittuuntunut nainen istuivat ravintolavaunun lattialla. Pimeetä oli kuin perkeleessä ja kuulutuksia ei ollut minkäänlaisia, mutta kuin ihmeen kaupalla päästiin oikealla pysäkillä pois.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tästä reissusta saadaan nauraa vielä pitkän aikaa!

**lisäys**

Jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi niin pankkiautomaatti imaisi poikaystävän ainoan pankkikortin. Pankin henkilökunta totesi tähän vain ykskantaan, että kortti on matkalla tuhottavaksi ja että toivottavasti onnistut saamaan rahaa jostakin.

Normiviikko

Länsirintamalla ei mitään uutta tai mullistavaa. Tiistaina oli jälleen palaveri osastonjohtajan kanssa, joka on muuten äärettömän ihana ja loistava tyyppi; hän on ryhtynyt meidän tuutoriksi vaikka se varmaan ei todellakaan kuuluisi hänen normaaleihin työtehtäviin. Niinpä me palaveerataan säännöllisin väliajoin ja keskustellaan opinnoista, ajankohtaisista aiheista ja ihan vain siitä onko meillä kaikki hyvin. Hän tuntuu olevan meistä aidosti innostunut ja ylpeä - meidät esitellään kaikille, meistä on selvästi puhuttu koska kaikki tietävät ketä me olemme ja kaikenkaikkiaan me ollaan varmaan tavattu enemmän hallinnollista väkeä tuossa osastossa kuin normaalit opiskelijat koko opintojensa aikana yhteensä.

Keskiviikkona oli luento ja köyhien maiden pitäminen köyhänä- teema jatkui. Tällä kertaa keskityttiin talouteen, kaupparajoituksiin ja niiden purkuun sekä monikansallisiin yhtiöihin ja niiden veronkiertoihin. Ensimmäistä kertaa allekirjoittaneella oli isoja vaikeuksia sanaston kanssa, sillä jostain syystä nuo talouskiemurat eivät ole aikaisemmin kiinnostaneet sen suuremmin eikä ainakaan vieraalla kielellä. Nyt oli kuitenkin pakko myöntää, että näiden asioiden pitäisi kiinnostaa, sillä niillä on valtava vaikutus ihmisten hyvinvointiin ympäri maailmaa.

Mitäs muuta? Päivinä jolloin ei ole luentoja tai muita pakollisia juttuja niin pakerran kirjastossa kurssitehtävän parissa. Paitsi tänään, koska jostain ihme syystä krapula on iskenyt. Kumma juttu. Nooh, vastapainoksi oluen litkimiselle olen liittynyt kuntosalille ja toivottavasti selkä kestää pikkuhiljaa vähän treenaustakin.

Täällä siis kaikki hyvin! Kommenttilootaan saa laittaa mulle piristystä :)

Warwick

Viime lauantaina meille vaihtareille järjestettiin jälleen retki ja tällä kertaa kohteena oli Warwick Castle. Kaunis paikka, vaikka olikin ihan täynnä ihmisiä. Warwickin kaupunki oli ihan linnan vieressä, joten sielläkin tuli piipahdettua.

Mitä kummallisin, mitä hienoin diplomaatti

Olin eilen niin kuohuksissani tuosta opiskelijakorttihommasta, etten saanut kirjoitetuksi eräästä hyvin mielenkiintoisesta tilaisuudesta, jota olin todistamassa eilen.

Muutama päivä sitten sain opettajaltani sähköpostia, jossa kerrottiin mahdollisuudesta päästä kuuntelemaan herra Philip Barclayta, joka toimi Brittien diplomaattina Zimbabwessa muutaman vuoden ajan, päättyen vuoteen 2009. Noh, tokihan minä innoissani menin ja paikanpäällä huomasin olevani ainoa opiskelija (kaikki muut olivat jonkin järjestön edustajia), muutaman englantilaisen herrasmiehen lisäksi ainoa valkonaama ja täysin tottumaton tämänkaltaisiin tapahtumiin. Kyllä, kyseessä oli arvovaltainen luennoitsija, mutta hän kätteli kaikki kuuntelijat ja halusi tietää keitä nämä olivat. Kyllä, paikka oli täynnä zimbabwelaisia, jotka aloittivat luennon yhteisellä laululla, tanssilla ja rukouksella, johon kaikki kuuntelijat osallistuivat. Tässä vaiheessa hiirenhiljaa pakkasin muistiinpanovälineeni syvälle syvälle piiloon ja yritin näyttää siltä, että tämähän on kaikki minulle suorastaan arkipäiväistä. Yritin pysytellä mahdollisimman huomaamattomana takarivissä, mutta tokihan kaikki halusivat tietää kuka olen ja ketä edustan.

Luento oli todella mielenkiintoinen ja käsitteli hyvin pitkälti sitä, miten erittäin pitkälle kehittynyt Zimbabwe ajettiin poliittisten syiden takia täysin alas. Siinä missä ennen oli hyvinvointia, pitkälle koulutettuja ihmisiä, toimiva talous, ym. niin vuoden 2008 vaalien jälkeen on ollut murhia, raiskauksia, työttömyyttä, tauteja ja kuolemaa. Eli hajota ja hallitse- tekniikkaa hurjimmillaan. Tästä kaikesta teki koskettavampaa se tosiasia, että valtaosa kuuntelijoista oli pakolaisia kyseisestä maasta, ihmisiä, jotka olivat nähneet ja kokeneet kaiken tämän.

Mutta sitten se luennoitsija. Koskaan en ole kuullut suorempaa poliittista tekijää ja milloinkaan en ole kuvitellut tapaavani niin inhimillistä, lämmintä ja ennen kaikkea rohkeaa diplomaattia. Kun häneltä kysyttiin, mikä olisi paras ratkaisu maan tilanteeseen, vastaus oli: johtajan sekä kaikkien hänen kannattajiensa ja tukijoidensa pitäisi mennä junaan ja tuon junan ajaa vuorenjyrkänteeltä alas. Heidän tulisi kaikkien kuolla, jotta Zimbabwe voisi taas kukoistaa. Mieletöntä puhetta diplomaatilta! Yleisö sai kaikkiin kysymyksiinsä suoran vastauksen ja paikoin hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä. Tämä heppu oli kokenut paljon, laittanut itsensä alttiiksi ja taistellut ihmisoikeuksien puolesta. En voinut olla ajattelematta, että jos edes murto-osa maailman johtajista ajattelisi näin ja toimisi ihmisten parhaaksi, maailma olisi huomattavasti parempi paikka elää.

Niin ja mitä siihen opiskelijakorttiin tulee, sain sen tänään. Kuvassa on pienen pieni Tiina suurella taustalla eli tunnistettavuudesta ei ole tietoakaan. Noooh, pääasia että on edes joku kortti!

Kadonneen opiskelijakortin metsästys

Tiina on saanut täällä leikkia huisin hauskaa leikkiä nimeltä kadonneen opiskelijakortin metsästys. Itseasiassa leikki alkoi jo kauan aikaa sitten Suomessa, mutta on saanut ehdottomasti hurmaavimmat käänteet täällä.

Kokonaisuudessaan leikki alkoi näin:

1. Kesäkuussa 2010 Tiina lähettää pyynnöstä valokuvansa opiskelijakorttia varten.

2. Elokuussa 2010 Tiina saa tiedon, että opiskelijatoimisto on hävittänyt valokuvan ja pyytää lähettämään uuden. Toki Tiina tekee työtä käskettyä.

3. Perjantaina 1.10 Tiina sisäänkirjautuu kurssilleen ja näkee, että papereihin on liitetty valokuva. Toimiston tädit sanovat, että opiskelijakortin voi hakea heiltä seuraavan viikon perjantaina.

4. Varmuuden vuoksi Tiina kipittää toimistoon vasta sitä seuraavan viikon maanantaina eli niinkin paljon kuin 11.10. Siellä on iso lappu, että vaihto-opiskelijoiden opiskelijakortit pitää hakea toisesta rakennuksesta ja toisesta toimistosta.

5. Tiina kipittää tuohon toiseen toimistoon ja jonottaa tiskille 20 minuuttia. Sitten täti sanoo, että he eivät ole voineet tehdä korttia, koska heillä ei ole kuvaa.

6. Tiina kipittää takaisin "omaan" toimistoon ja kertoo tilanteen. Toimiston tädit ovat pahoillaan, sillä kyllä, he ovat viikossa onnistuneet jälleen hävittämään Tiinan kuvan. He ottavat toimistolla uuden ja lupaavat, että kortti on valmiina haettavaksi toisesta toimistosta keskiviikkoaamuna.

7. Tänään eli torstaina Tiina menee tuohon toiseen toimistoon ja jonottaa 30 min vain kuullakseen, että korttia ei löydy.

8. Tiina juoksee apinanraivolla omaan toimistoonsa ja jälleen selittää tilanteen. Täti ei ymmärrä miten he ovat jälleen onnistuneet hävittämään jotakin Tiinan omaisuutta. Tiina ei voi tehdä muuta kuin yrittää olla hakkaamatta kirveen kanssa koko paikkaa maan tasalle.

Siinä siis pelikuvio, kannattaa kokeilla. Huisin kivaa ja jännittävää! Äsken tuli sähköposti, jossa pyhästi vannottiin, että kortti on haettavissa huomenna aamulla. Uskoo kun näkee.

Kehitysmaita ja kovan onnen lapsia

Tänään oli luennolla aiheena se, miten länsimaat pitää kehitysmaat köyhinä. Lyhyesti ja hyvin yksinkertaistetusti kyse on siitä, että erinäisten talouselämän kiemuroiden kautta länsimaisilla pankeilla, lähinnä Maailmanpankilla, oli valtava määrä rahaa, joita haluttiin epätoivoisesti sijoittaa maailmalle. Niinpä köyhille maille lainattiin näennäisesti hyvillä sopimuksilla rahaa, joita maat eivät sijoittaneet tuottaviin kohteisiin. Sen sijaan, että oltaisiin sijoitettu rakenteisiin, jotka olisivat lisänneet maiden omavaraisuutta ja maksukykyä, rahat käytettiin esimerkiksi länsimaistyylisten hifisairaaloiden rakentamiseen, aseisiin, korruptioon, ym.

Näin päästiin tilanteeseen, jossa köyhillä mailla ei ole varaa edes maksaa korkoja lainastaan. Kuvioon astuu mukaan IMF, joka neuvottelee uuden sopimuksen pidemmästä maksuajasta ja näinollen pitkässä juoksussa jälleen suuremmasta lainasta. Ehtona lisäajalle on, että maan tuotanto ja talous tulee ohjata velan maksamiseen eikä suinkaan maan olojen parantamiseen. Näin ollen kehitysmaat itseasiassa maksavat länsimaille enemmän kuin me heille.

Ketkä ovat syyllisiä? Suuret länsimaiset pankki-instituutiot, jotka lainasivat rahaa tietoisina siitä, että näillä mailla ei tule koskaan olemaan varoja maksaa takaisin? Vai köyhät maat itse, jotka a) ottivat lainaa ja b) eivät osanneet käyttää lainaansa oikein? Vai normaalit kansalaiset, jotka ainakin ovat niitä jotka tuntevat nahoissaan velkapelailun seuraukset?

Kehitysmaiden velkataakkojen keventämisestä on kampanjoitu jo vuosia ja jotkut maat ovat saaneet edes osittaisia velkataakan kevennyksiä. Tällöin esimerkiksi ennen velkojen maksuun käytettyä rahaa voidaan nyt käyttää terveydenhuollon tai koulutuksen kehittämiseen. Äärettömän mielenkiintoinen aihe, mutta kuten sanoin, tämä oli vain hyvin yksinkertaistettu versio monimutkaisesta aiheesta.

Illalla oli toinen osa Fuse Mentoring- koulutuksesta. Aiheet jatkoivat eilistä linjaa eikä ainakaan allekirjoittaneelle koulutuksessa tullut ilmi mitään maatamullistavaa. Ihan hyvä siellä oli kuitenkin istua. Nyt odotellaan rikosrekisteriotteiden saapumista (sekä suomalaisten että englantilaisten), jotta saataisiin prosessi eteenpäin. Edessä on vielä haastattelu eikä sittenkään ole varmaa pääseekö mentoriksi asti, sillä välttämättä kaikille ei löydy sopivaa mentoroitavaa. Siinä tapauksessa ohjataan johonkin toiseen lastensuojeluun liittyvään projektiin eli ilman tekemistä ei pitäisi jäädä. Mielenkiinnolla odotetaan... Tiedon saamiseen saattaa tosin mennä monen monen monta viikkoa.

Huhhuh mikä sepustus! Leicester kiittää ja kuittaa.

...Hei kyllä me täällä jotain ehkä tehdäänkin!

Tänään päästiin taas vähän opiskelun makuun. Ensin aamupäivästä kirjastossa oli luento aiheesta Introduction to Structuring a Report, johon menin ihan vain kuuntelemaan onko käytänteissä eroavaisuuksia Suomeen verrattuna. Eipä juurikaan, mutta ihan hyvä se oli silti kuunnella. Aion osallistua myöhemmin viikolla samanlaiseen sessioon, jonka aiheena on esseet.

Illalla oli kolmen tunnin koulutus vapaaehtoisprojektia varten. Omasta mielestäni kyse oli hyvin pitkälti siitä, että osallistujia heräteltiin lastensuojelumaailman tosifaktoihin ja pohtimaan onko itsestä todella mentoriksi. Henkilökohtaisesti olen jo tällä pienellä koulu-uralla ja lyhyellä työelämän kokemuksella tottunut moisiin kauhutarinoihin ja kohtaamaan niitä ihan oikeassakin elämässä, joten en sen suuremmin järkyttynyt. Enemmänkin heräsi ajatus siitä, olenko jo ihan paatunut ja kylmä ihminen...

Koulutuksessa käytiin läpi joitakin sosiaalityön käytänteitä täällä, joitä jäin pohtimaan. Esimerkkinä vapaaehtoinen lasten huostaanotto, jossa vanhemmat saavat vapaaehtoisesti antaa lapsensa huostaan, mutta huoltajuus ja vastuu pysyvät silti vanhemmilla. Vapaaehtoiset huostaanotot kuulemma lisääntyvät aina ennen lomia, koska lomien aikana lasten "ylläpito" on kalleinta. Sitten lomakausien loputtua vanhemmat hakevat lapsensa takaisin kotiin, sanoen että kyllä he sittenkin rakastavat heitä ja pystyvät huolehtimaan heistä. Kunnes jälleen tulee vaikkapa kesäloma... Tämä oli kuulemma kärjistys, mutta kuitenkin mahdollista. Voisiko Suomessa olla näin?

Matkan varrelta

Isäni ja siskoni viettivät pitkän viikonlopun täällä luonani ja meillä oli käytössä vuokra-auto. Siis mitäpä muutakaan kun seikkailemaan pitkin Enklannin maata... Tässä hieman kuvamateriaalia, tosin käänteisessä järjestyksessä kuin mitä oikeasti tehtiin.

Birmingham

Wales! Lampaita, lehmiä ja hevosia riitti... Reitti meni kutakuinkin seuraavasti: Leicester - Coventry - Worcester (täällä pysähdyttiin kahvilla) - Ross-On-Wye - Abergavenny (täällä pysähdyttiin syömään & pyörimään) - Brecon - Llandovery - Leominster - Worcester - Nuneaton - Hinckley - Leicester. Jos nyt jotakuta yhdestä ja puolikkaasta lukijasta kiinnostaa katsoa kartasta :P

Lammasmarkkinat Abergavennyssä

Hurjan iso kiitos vierailijoille, oli mielettömän kivaa!

First lecture!

Today we had our first lecture and it was about theories of globalisation. It was pretty much the same that we've already studied in Finland but it was a good introduction to the course. Each lecture has an own topic and they're really interesting... For example the next one is about how developed countries are keeping developing countries poor. But more about that later on. I think the lecturer was nice but still very very professional and someone who knows what she's talking about.

And we won't do any group works on this course after all. In addition to lectures we'll create a portfolio where we evaluate some campaign concerning some topic of interest related to globalisation and health. For example I could evaluate a campaign that helps refugee kids living in poverty or something like that. In addition we have to assess why living in those kind of conditions is a problem, how the problem has emerged and what is the effect of the problem to the children or their families. And of course we have to use many written sources when doing this.

In the evening we also attended an information & cinema night about Fuse Mentoring- project. I'm definitely going to apply for it and hopefully i'd get accepted as well... The training starts on Tuesday and I'll tell more about that then.

Kuvia

Tässä muutama kuva Leicesteristä, enjoy :)

Ja kyllä, meillä on oma miniatyyri-vapaudenpatsas. Älkää vaan kysykö miksi...

Kulttuurieroja ja kielikukkasia

Uusiin ihmisiin tutustuminen alkaa täällä hyvin pitkälti saman kaavan mukaan, joka sisältää kolme kysymystä. Ne ovat a) Mistä olet kotoisin b) Mitä opiskelet ja c) Missä hall of residencessa asut. Näiden kysymysten jälkeen juttu joko kuivuu kokoon ja muuttuu kiusalliseksi hiljaisuudeksi tai kehittyy eteenpäin pikkuhiljaa. Vaihtareilla alkaa olla jo aika vahva side keskenään ja kaikenkaikkiaan hyvä meininki - ei ole mitään niin ihanaa kun päästä vihdoinkin juttelemaan rennosti ja naureskelemaan toistensa kulttuuri- ja kielieroille. Hauskoja juttuja oikeasti riittää niin hassuista oman maan tavoista, kielikoukeroista, vääristä ensivaikutelmista... Esimerkiksi en edes muista, koska viimeksi olisin nauranut niin kovin kuin eilen, kun oltiin vaihtareiden järkkäämissä kotibileissä.

Ennakkoluuloja ja -käsityksiä on paljon liikkeellä. Suomen kuviteltiin olevan maa, jossa ei ole mitään muita kuin lumisia vuoria; Kolumbian kuviteltiin olevan maa, jossa kaikki ihmiset ovat huumediilereitä, Sudanin kuviteltiin olevan maa, jossa ei ilman rynnäkkökivääriä pysy hengissä... Omasta mielestä kaikista hurjimmat ennakkoluulot koskivat jo edellä mainittu Kolumbiaa ja erästä kolumbialaista, joka oli viettämässä iltaa kanssamme. Seurailin ihmisten käyttäytymistä tätä ihmistä kohtaan ja tuloksena huomasin, että vähintään viisi ihmistä tuli kysymään onko hänellä huumeita, kun kuulivat hänen kotimaansa. Eivätkä meinanneet uskoa, kun tämä henkilö sanoi, ettei hän käytä. Kysyin häneltä, eikö tuollainen ärsytä tai loukkaa, mutta hän on kuulemma niin tottunut siihen, ettei enää jaksa välittää.

Itse olen oppinut nyt jo hurjan paljon vieraista maista ja kulttuureista. Ja rehellisesti voin myöntää, että myös minulla on ollut ennakkokäsityksiä, jotka ovat yksi kerrallaan murtuneet. Esimerkiksi käsitys egyptiläisistä miehistä on totaalisesti muuttunut tämän reissun aikana; kaikki eivät olekaan lipeviä liimatukkia vaan oikeasti kohteliaita, hauskoja ja mukavia tyyppejä.

All modules confirmed

Today again we had a meeting with our head of division. We got the final confirmation for all our modules and did our enrollment - finally. All other international students had done their enrollments on Monday so we felt a bit outsiders, especially because without enrollment we couldn't get out student ID´s. And without ID's we couldn't for example use the school's library or our DMU email. Right now we have only temporary ID's until they finish the real ones but once we get them, we're eligible for all student discount's at shops around the city. Some places offer 20% discount all the time!

So here is the module that starts on next Wednesday. The whole module content is very long so this is only a short version of it.

International Perspectives 1: Globalisation and Health

Global experience of health, well-being, diseases and poverty and the consequences of them particularly on children. Impact of conflict on refugee experience and the psychological well-being of children, character and causes of sex trafficking and other types of violence against women. Climate change and its consequences in the developed countries and in developing countries.

Assessment is through a portfolio which is on a relevant topic of interest.

Lectures take place on Wednesdays at 13.00-15.00. Other times we'll do group works or study independently.