Ensilumi!

Tältä täällä näytti tänä aamuna. Jee!
Pohjoisessa on jo muutaman päivän ajan ollut lunta ja ilmeisesti kaaos on siellä melkoinen. Onkohan tämä maa ikinä kuullut talvirenkaista? :) Tuntuu kummalliselta, että esimerkiksi koulut joudutaan sulkemaan lumen takia. Nooh, maassa maan tavalla.

Jos allekirjoittanut on mielissään lumesta, ei se ole mitään verrattuna näihin meidän etelän hetelmiin täällä. Ymmärtäähän sen, suurin osa heistä ei ole koskaan ollut näin kylmässä (-2) eikä ole ikinä nähnyt lunta. Kunpa tuo nyt pysyisi maassa hetken aikaa ja tulisi hieman lisääkin, niin suomen tyttö pääsisi tekemään lumienkeleitä! :)

Global health inequalities

Yep, that's what our last lecture was about. Mostly we talked about differences in life expectancy between different countries (or sometimes even between one state or city), infant and premature mortality and the most common reasons of death. Basically, when it comes to developing countries, the main killers are HIV, malaria and TB. On the other hand, in developed countries premature deaths occur as cancers, heart diseases, accidents, violence and so on.

So what about it? Well, I couldn't help thinking that maybe there's just to many of us here. Maybe the nature is making sure that certain amount of people are dying - one way or another. When people in developed countries have all the necessary resources to fight against communicable diseases, then they die because of non-communicable ones.

I'm not saying that we shouldn't try our best to save as many lives as possible, whether they are in developing or developed countries. Also I'm not underestimating the personal suffering that people have to go through every time someone near them dies. Because if I was, I wouldn't be human - every life counts.

But what I'm trying to say is that perhaps we shouldn't try to make human life any longer than it already is, at least here in the West. Because would it really be the best even for people themselves?

Hömppää

Yksi juttu mikä tässä maassa on ihanaa, on eläintestaamattoman kosmetiikan helppo ja halpa saanti. Nämä tuotteet tässä ovat osa Super Drug-nimisen kosmetiikkaketjun omaa tuotesarjaa ja täysin BUAV-hyväksyttyjä. Tuotteita tai niiden raaka-aineita ei siis testata eläimillä eikä yritys myöskään osta reseptejä tahoilta, jotka teettävät kokeita. Suomessa saatavien BUAV-hyväksyttyjen tuotteiden lista löytyy osoitteesta:
http://animalia.fi/kosmetiikkalista
Lisäksi hintapolitiikka on kovasti opiskelijamyönteinen - nuo ihonhoitotuotteet maksoivat kukin max 3 puntaa kappale ja hiusväri oli 5 puntaa. Innolla odotan etenkin tuota hiusväriä ja millaiseksi se osoittautuu, sillä testaamattomia värejä ei meinaa Suomesta löytää kirveelläkään.



Tästä olen toki puhunut ennenkin, mutta... Aaaahhh, täällä on niin paljon ihania kirjoja! Mulla meinaa ihan lähteä homma käpälistä kun olen kirjastossa. Tuossa on vain puolet siitä mitä alunperin kannoin mukanani, kun tajusin, etten millään saa raahattua kahtakymmentä kirjaa kotiin asti.



Että sellaista tällä kertaa, jälleen yksi postaus, jossa ei ole mitään asiallista sisältöä :)

Suomi vs Englanti: Elokuvateatterissa

Täällä ollessani olen käynyt leffassa kolme kertaa; kahdesti koulun järjestämänä ja eilen omin päin. Tässä seuraavassa tieteellisesti tarkkanäköisessä tutkimuksessani käytän lähdemateriaalina ainoastaan tuota eilisen kokemusta, sillä niissä kahdessa edellisessä koko sali oli täynnä opiskelijoita ja tunnetusti opiskelijoita ei voi verrata mihinkään.

1. Alkamisaika
Jos lipussa lukee, että elokuva alkaa klo 17.15, niin Suomessa kulttuuripläjäystä himokkaasti odottava kansa jonottaa ovella jo noin klo 16.45. Kun ovet aukeavat, he istuvat kiltisti paikoilleen eivätkä liikahdakaan ennen lopputekstejä.
Täällä jos lipussa lukee, että elokuva alkaa klo 17.15, kansa alkaa valumaan paikalle noin klo 17.25. Etsitään paikka, jätetään tavarat, käydään ostamassa pesuvadillinen poppareita, moikataan matkalla tuttuja, käydään kääntymässä omalla paikalla ja sitten vielä varmuuden vuoksi käydään vessassa. Käytävällä on siis liikennettä suurin piirtein yhtä paljon kuin Lontoon maanalaisessa.

2. Mainokset
Myöhässä paikalle lompsivat kansalaiset ärsyttävät kyllä, mutta toisaalta heitä ymmärtää kun ottaa huomioon sen pikku tosiasian, että mainoksia näytetään klo 17.35 saakka. Sen jälkeen kun allekirjoittanut oli nähnyt kolmekymmentä mainosta, kymmenen traileria sekä vielä lopuksi nopeat kertaukset kaikista neljästäkymmenestä, alkoi takarivillä metelöivä poikajoukko olla hyvin lähellä päästä hengestään.

3. Ssshhhh!
Suomessa pääsääntöisesti elokuvateatterissa käyttäydytään kuin kirkossa, ainoastaan sillä erolla, että suuhun tungetaan huomattava määrä jotain muutakin tavaraa kuin paperilta maistuvaa leipää ja etikkaista marjajuomaa. Jos joku kuitenkin metelöi, sitä siedetään niin pitkälle kuin mahdollista. Mene vaan ja hyssyttele pikkupäissään örisevää elokuvakansalaista niin saat loppupäivän hyssytellä omaa nenäverenvuotoasi.

Täällä jos ja kun metelöidään (eilen ainakin metelöitiin ja paljon), voivat ihmiset rauhassa hyssytellä ilman välittömän väkivallan tai kolme tuntia kestävän väittelyn uhkaa. Myös ystävälliset kehoitukset hiljenny-sukupuolielin-umpeen olivat tavallisia.

4. Eläytyminen
Suomessa leffassa voidaan hillitysti hörähdellä hauskan kohtauksen jälkeen, mutta muutoin kirkkomaisen jäyhä käyttäytyminen on tavallisinta. Täällä havaitsin kanssakatselijoitteni haukkovan henkeään, huudahtelevan, spekuloivan tapahtumia ja jopa itkevän. Mielenkiintoisinta oli kun hyvän kohtauksen jälkeen olin kuulevinani eturivistä taputusta.

5. Nukkuminen
Erään nuorehkon isähenkilön lastenhoito-ongelmat saatiin eilen ratkaistua helposti; hän toi kolmisen kappaletta pikkuriikkisiä ihmistoukkia mukanaan ja tokihan nämä nukahtivat hyvin nopeasti ja isä sai rauhassa jännittää, pääseekö Potter tällä kertaa hengestään. Vierssäni istuva herrasmies puolestaan kuorsasi antaumuksella koko elokuvan ajan. Kun desibelit nousivat epävireisen käyrätorven tasolle, aloin hienovaraisesti yskiä, rykiä, nykiä ja hermostuneesti naureskella, jolloin herrasmiehen lapset ymmärsivät vinkkini ja tökkivät isäänsä hereille aina pahimman kuorsausryöpyn aikana.
Nukutaanko Suomessa elokuvien aikana? Varmasti, mutta se yritetään hienovaraisesti peittää. Ja pääsääntöisesti tarkoituksena on tulla katsomaan elokuvaa eikä tulla kahden ja puolen tunnin mittaisille, meluisille päiväunille.

Ja niin kuuntelimme miten kuuntelemme muita

Listening skills workshop oli kaiken kaikkiaan mukava ja hyvä osallistua. Toki asiaa oli kahdelle tunnille aivan liikaa, jotta niistä olisi saanut pintaraapaisua enempää eikä tilaisuuden sisältö sisänsä ollut uutta. Näitä asioita on kuitenkin hyvä muistutella itseään aina silloin tällöin, sillä ovathan ne toki ammatillisesti kovin tärkeitä. Pääasioina voisi mainita sympatian ja empatian välinen ero käytännössä (näistä oli kaksi keskusteluharjoitusta), miten kohdata itkevä tai vihainen ihminen ja oman auttamisen ja pystymisen rajat. Vetäjä itse oli koululla työskentelevä terapeutti ja oikein mukavan oloinen heppu. Osallistujilla oli monilla jonkinverran kokemusta asiakastyöstä ja ilmapiiri tilaisuudessa oli rehellinen ja tiivis.

Saimme omat sydämen muotoiset stressipallot ja omani koristaa nyt blogia :) Tuumasin, että ehkä on aika vaihtaa koulun virallinen logo pois, sillä nämä jaaritteluni tuskin millään lailla ovat koululle edustuskelpoisia.

Huomenna jatkuu portfolion vääntäminen, leffassa pyörii Harry Potter ja kukaties vaikka pikkupäissäni innostuisin taas puimaan Suomen ja Englannin välisiä eroja. Adios!

Hivi, hyttynen ja hiukkanen sekä ilkeä peikko nimeltä TRIPS

Eilisen luennolla käsiteltiin kolmea isoa ja tappavaa sairautta eli HIV:tä, malariaa ja tuberkuloosia, niiden vaikutuksia erityisesti kehitysmaissa ja monikansallisen kaupankäynnin vaikutuksia niihin.

Jokainen vähääkään uutisia seurannut ja peruskoulun tunneilla hereillä ollut tietää suurinpiirtein mitä nämä sairaudet ovat ja kuinka ne saavat valtavia määriä ihmisiä lakoamaan vuosittain sekä miljoonia lapsia jäämään orvoiksi, puhumattakaan niiden vaikutuksista laajalla näkökannalla maiden yleiseen ja taloudelliseen hyvinvointiin. Itse en kuitenkaan tiennyt sitä, miten WTO (World Trade Organisation) ja TRIPS (Trade Related Aspects of Property Rights) käyttävät lakia estääkseen kehitysmaiden ihmisiä pääsemästä käsiksi tarvittaviin lääkkeisiin. WTO on siis valtioiden (153 maata) välinen liitto, jonka omat lait menevät kansallisten lakien yläpuolelle. TRIPS on WTO:ssa mukana olevien maiden keskinäinen sopimus, jossa määritellään esimerkiksi tekijänoikeudet. Ongelmat astuvat kuvaan siinä vaiheessa, kun tekijänoikeusturva koskee myös lääkkeitä.

Lääkeyhtiöillä on lääkkeisiinsä 20 vuoden patentti, jonka aikana kukaan ei saa valmistaa eikä tuoda markkinoille korvaavia ja halvempia lääkkeitä. Tähän lisätään vielä se, että lääkeyhtiöt saavat myydä lääkkeitä eri maille eri hinnoilla. Käytännössä siis esimerkiksi tehokkaat nykyaikaiset HIV-lääkkeet ovat suojattu vielä pitkän aikaa. Länsimailla ei ole ongelmaa, koska rahat riittävät kalliiden lääkkeiden ostoon, kun taas prosentuaalisesti kovinkaan monella kehitysmaan asukilla ei ole mahdollisuutta eikä varaa päästä käsiksi moisiin douppeihin. Kyse ei myöskään ole aina siitä, onko jollain yksittäisellä ihmisellä rahaa, sillä jos valtiolla ei ole jenejä ostaa lääkkeitä, ei niitä ole saatavilla myöskään yksilöille. Jos taas lääkepatentteja ei olisi tai ne olisivat ajallisesti lyhyempiä, voitaisiin halvempia korvaavia lääkkeitä valmistaa ja myydä kehitysmaihin.

Maat eivät halua rikkoa TRIPS:in sopimusta, koska a) se aiheuttaisi sanktioita kaupankäynnissä ja lainoissa sekä b) monilla kehitysmailla ei ole tietotaitoa/rahaa/muita edellytyksiä valmistaa lääkkeitä itse. Yksi esimerkki kuitenkin on, nimittäin Brasilia. Tämä maa on haistattanut pitkät TRIPSille ja muitta mutkitta valmistanut korvaavia lääkkeitä asukeilleen, jotta heidät saadaan lääkittyä halvemmalla.

Kyllä, bisnes on bisnestä ja tottakai lääkeyhtiöt haluavat saada omansa. Kukaan ei nimittäin koskaan tule valmistamaan lääkkeitä ihan vain sen takia, että haluaa pelastaa maailman. Kyse on nyt kuitenkin siitä, pitäisikö tekijänoikeuksia höllentää etenkin näiden kolmen ison sairauden kohdalla? Pitäisikö maksimaalisen voiton väistyä edes ihan pikkuisen inhimillisyyden tieltä? Toisaalta esiin voitaisiin tuoda hieman linkolasävytteisiä näkökulmia, mutta en nyt mene siihen, koska muuten tästä postauksesta tulee kilometrin mittainen.

Eilen olin myös englannin tunnilla ensimmäistä kertaa, mutta siellä ei tapahtunut mitään kummempia. Tänään illalla on vielä listening work shop ja jos se on yhtään hyvä, kirjoitan siitä vielä erikseen.

Yhdet

Arki on hyvin pitkälti asettunut uomiinsa täällä. Koulutehtävien vääntöä joko kotona tai kirjastossa, kuntosalia, kokkausiltoja kavereiden kanssa, pubia. Mulla on kunnianhimoinen tavoite saada portfolio kokonaisuudessaan viittä vaille valmiiksi ennen joulukuun puoltaväliä, jotta saisin lomalla olla rauhassa ja suomatta sille ajatustakaan - saa nähdä onnistuuko. Yritän myös liehitellä Laurean opettajia antamaan mun tehdä osasuorituksia, kuten esseitä, ym. tulevista kursseista etänä täältä käsin. Tähän mennessä menestykseni sillä saralla on ollut melko heikkoa. Ja mitä tuohon jälkimmäiseen tulee...

Niin, minä istun vakkaripubissamme kutakuinkin joka toinen ilta. Ymmärrän, että suomalaisen korvaan se kuulostaa paljolta, mutta toisaalta pubeihin liittyvä kulttuuri on niin totaalisen erilainen täällä kuin mitä sen on Suomessa. Jos armaassa kotimaassani joku lähtee yhdelle, on todellinen määrä hyvin todennäköisesti lähempänä kymmentä, kun taas täällä yksi on ihan oikeasti yksi. Täällä ei myöskään ole iltaisin aukiolevia fantsuja hengauspaikkoja eikä shellejä minne mennä ryystämään pikimustaa, veret seisauttavaa tervaa jota joskus kahviksikin haukutaan. Täällä ei yksinkertaisesti mennä kahville, täällä mennää pubiin.

Kokonaisuudessaan olen dokannut täällä vähemmän kuin mitä monesti Suomessa. Toki oluen kulutus on näiden jatkuvien yksien ansiosta kohtalaisen suuri, mutta humalahakuista juomista on vähemmän. Vaikutuksensa saattaa olla myös sillä, että osa ystävistäni on muslimeja, joten luonnollisesti miestä väkevämmällä läträäminen ei heillä ole tapana.

Toivon, että tällä paasauksella vakuutan teidät kaikki kaksi lukijaani, että minä en aio muuttua rantojen timoksi täällä oloni aikana. Tulen ihan tiinana takaisin.

Tough stuff

Today's lecture was about violence against women in developing countries. I don't know why, but this touched me more than usual; I think I'm quite used to hear all kinds of horrible stories but today was a bit different. Maybe it was because the number of women facing violence every single day is so overwhelming or maybe it was because our teacher isn't shy showing pictures and giving specific details. Or maybe it was the fact that many states themselves are approving and even encouraging all that. I don't know.

I was also stunned when some of my class mates, originally from India, didn't have the slightest knowledge about this and either did they show any particular interest about it. For crying out loud, they didn't even know where Mumbai is!

One happy thing happened though; the first part of my portfolio was officially accepted and in fact I got 100% marks. Yeewww! It's only a tiny part of my assessment but still.

I also tried to go to my first English lesson. Well, just my luck: the teacher never showed up. Better luck next week I guess :)

And about that Fuse Mentoring, I've decided to drop out of it. The bureaucracy around criminal record check up is amazing and it'd take still about 6 weeks to get it done. Then it's time for Christmas holidays and soon enough the Easter holidays (which I'm definitely not going to miss because of some family reasons). The commitment for mentoring is 6 months so basically I'd run out of time. The coordinator told me that most international students can't do it just because of that. So maybe I'll figure out something else, maybe not. We'll see.

Suomi vs Englanti: Alkoholi

Jatketaan edellisellä linjalla, mutta keskitytään siihen mikä todella on tärkeää kaikille pikku simasuille eli kuningas alkoholiin itsessään.

Täällä Englannissa saa jokainen koju pikkukiskasta hypermarkettiin myydä juuri sitä ilolientä kuin haluavat juuri siihen aikaan kuin haluavat. Käytännössä saan siis lähikaupastani vodkaa niin halutessani, aina siihen asti kunnes kaupan ovet ovat auki eli yleensä puoleenyöhön. Ei siis puhettakaan Suomen systeemistä, jossa keskikaljaa vahvempaa saa ostaa vain nimeltä mainitsemattomasta lafkasta, jonka ainoa olemassaolon tarkoitus ja oikeutus on kerryttää valtion ahnasta rahakirstua. Ja sitä ohrapirtelöäkin saa ostaa vain tiettyyn aikaan päivästä, jotta Kalle Katsusta ja Jokke Jakomäestä eivät tenuttaisi itseään hengiltä.

Suomessa tuoppiin lasketaan olutta desimaalien tarkkuudella, jotta pisaaraakan ei mene hukkaan ja näin nihilisti johtaja saa jälleen tyytyväisenä taputella karvaisia käsiään. Täällä tuoppi ei ole tuoppi ellei se valu, läisky ja kuohu ahnaan asiakkaan kouraan. Ja mitä hintapolitiikkaan tulee, täällä kalleimmissakin pubeissa ja baareissa olut maksaa korkeintaan puolet Suomen hinnoista.

Mieleeni kuitenkin hiipii väkisinkin salakavala ajatus. Onko Suomen alkoholipolitiikka sittenkin ovelampi kuin mitä päältä päin vaikuttaa? Kun viinaa ei saa silloin kun haluaa ja sieltä kuin haluaa tai jos sitä saa, on se ainakin hävyttömän kallista, ovat Kalle ja Jokke valmiita vaihtamaan korvaaviin tuotteisiin. Luonnollinen poistuma ja jälleen suomineidon rahakirstuun jää pari jeniä lisää.

Suomi vs Englanti: Bilettäminen

Noniin armaat lapsukaiseni, nyt täti haluaisi selkälääkepöllyissään aloittaa uuden kirjoitussarjan, jossa länkytetään arkisista asioista täyttä puutaheinää. Vertailukohteina ovat luonnollisesti tuiki tuttu suomineitokainen sekä nykyisenä sijoituspaikkanani toimiva voimaauhkuva saarivaltio. Pahoittelen kovasti, jos kirjoitukseni ei sovi koulutusintituutioni viralliseen linjaan.

Ensimmäisenä aiheena on opiskelijan elämää kovastikin koskettava seikka eli bilettäminen. Kun Suomessa alkaa tehdä mieli vetää kupoli täyteen muutakin kuin aamumehua, on kaava kutakuinkin seuraava. Soitto muille ihmispoloille, joiden mielihalut kulkevat suurin piirtein samoilla aalloilla, jonka jälkeen kaunistaudutaan iltaa varten vetämällä kinttuihin paskaiset farkut, sama t-paita kuin kaikkina edellisinäkin kertoina ja kuorrutetaan luomus paksulla villatakilla, kaulaliinalla ja reikäisillä lapasilla. Tämän prosessin jälkeen könytään jonkin ihmispolon kotiin, nautiskellaan erinäinen, usein hyvinkin laaja, määrä olutta nimeltä Karhu, Koff tai Lapinkulta. Muuta ei tarvitse haaveilla juovansa, sillä siihen ei Kelan tukirahat riittäisi. Yhden pintaan yöllä ollaan tarpeeksi tuiskeessa, jotta voidaan siirtyä kuppilaan, todetaan meiningin olevan totaalisen hanurista tai ainakin hyvin läheltä ja ryömitään nakkikiskalle. Villatakista huolimatta palellaan perkeleesti ja syödään nahkeita ranskalaisia. Ilta huipentuu siihen, kun kaadutaan sänkyyn likaiset piilarit silmiin porautuen. Loppujen lopuksi hauskaa on aina, ainakin jälkikäteen ajateltuna. Meininki on rehellistä ja hyvin suomalaista.

Miten täkäläiset sitten käsittelevät omaa nestemäistä himoansa? Omien kokemuksieni ja tarkkojen tieteellisten tutkimuksieni mukaan he ensin kipittelevät vaatekauppaan ostamaan iltaa varten jotain siis-tosi-siistiä päälle pantavaa. Tämä yleensä käsittää pikkupikku topin, josta ei tarvitse utareiden kokoa paljoa ihmetellä, pikkupikku hameen, jonka kanssa ei kannata paljoa pyllistellä ja kaksi numeroa liian suuret, huikean korkeat korkokengät, joiden kanssa ei osata kävellä. Takit sun muut lämmittimet on tarkoitettu luusereille, joten ne jätetään suosiolla kotiin homehtumaan. Ilta alkaa aikaisin, kuppiloita kierretään monta ja illan aikana kumotaan mitä myrkyllisemmän värisiä shotteja ja kannullisia pinkkiä tyttöjuomaa. Kundit tekee suurinpiirtein samaa perässä. Baarissa kaatuillaan, kikatetaan, öristään, itketään ja kaikin mahdollisin tavoin annetaan ymmärtää vastakkaiselle sukupuolelle. Ennen kotiinmenoa pysähdytään kaduille käymään pitkiä keskusteluja, jotka kulkevat suurin piirtein näin:
- Iiiiiiiiikkk!
- Aaaaaaaakkkk!
- Uiuuiiuiii!
- Öörrrhh.
Vaikuttaa siis huomattavasti eksoottisemmalta meiningiltä.

Ja vielä yksi juttu: täällä ei vittuilla pokeille. Itse todistin tapahtumaa, jossa kuppilasta ulos saatettava mieshenkilö erehtyi sanomaan jotakin saattotoimenpidettä toteuttavalle jääkaappi-pakastin-yhdistelmälle. Loppu olikin historiaa ja saimme todistaa, kuinka poke nenäkarvat tutisten veti kundia turpaan niin että soi. Siinä missä Suomessa tällainen järjestyksenvalvoja kuskattaisiin sinimiesten toimesta talteen ja lahjaksi annettaisiin elinikäinen ammatinharjoituskielto, täällä muut poket tulivat hyväksyvästi taputtelemaan työtoveriaan selkään ja ilta jatkui ennallaan.

Mikä minusta tulee isona?

Eilen luennolla käsiteltiin erilaisia katastrofeja eripuolilla maailmaa, miten paljon niitä on, miksi niitä on ja miten niistä selvitään. Luennoitsija itse oli Christian Aidin työntekijä. Aihe oli mielenkiintoinen ja opin jotakin uutta siitä, miten organisaatioiden työ etenee katastrofialueilla ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Muuten sisältö oli aika tuttua juttua; jos vähääkään on pysynyt aikoinaan hereillä lukion mantsan tunneilla ja seurannut maailman uutisia, ei ole vaikeuksia pysyä perässä siitä mistä puhutaan.

Se mistä nyt haluan puhua, ovat täkäläiset luennoitsijat itse. Kaikki kenen tilaisuuksissa olen ollut, ovat palavasti innostuneista omasta asiastaan, uskovat itseensä ja siihen mitä ajavat takaa sekä haluavat myös, että jokaikinen kuuntelija ajattelisi edes hieman erilailla hänen puheensa jälkeen. Heistä säteilee kilometrien päähän se, että he todella nauttivat siitä mitä tekevät työkseen. Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että suurimmalla osalla näistä ihmisistä on työvuosia takana vähintään parikymmentä. Mistä tuo voima tulee?

Näitä ihmisiä täällä nähneenä minua kauhistuttaa ajatus itsestäni kahdenkymmenen vuoden päästä. Kahdeksasta neljään, kahvitunnista toiseen ja kotiinlähtö sekä Kauniit ja Rohkeat ainoina ajatuksina päässäni. En voi olla ajattelematta, olenko oikeilla jäljillä ammattini suhteen. Uskon niin, sillä sosiaaliala tuntuu niin omalta paikalta ja joltain, mikä todella kiinnostaa. Onko minusta kuitenkaan riviohjaajaksi kovin moneksi vuodeksi valmistumiseni jälkeen? Mitä sitten pitäisi tehdä, minne lähtisi jatkamaan?

Tiedän, että olen kovin nuori ja jos vain hyvin käy niin minulla on monen monta vuotta aikaa miettiä mikä haluan olla isona. Tulevaisuudenkuvilla on kuitenkin kiva leikitellä. Ja pitäisikö jossain vaiheessa uskaltaa ajatella sitä, mitä todella haluaisi tehdä vai tyytyä siihen mihin on realistiset mahdollisuudet?

Lontoossa jälleen

Tuli taas vietettyä muutama päivä Lontoossa. Mukavaa oli näin paljon uusia paikkoja. Selvittiin myös ilman sen suurempia kommelluksia, ainoastaan yksi hotellin jääkaappi hajosi allekirjoittaneen käsittelyssä. Tässä pari kuvaa matkan varrelta...

Iltaelämää jossain Sohon reunamilla. Käytiin läpi monen monta pubia ja maisteltiin erilaisia oluita. Käytiin myös maailman suurimmalla alefestivaalilla, jossa itse maistoin parasta olutta mitä olen koskaan juonut! Kirsikkaolut ei kuitenkaan ihan uponnut, liian makeaa ja tyttömäistä sanon ma.

Oxford Street ja sen miljoonat kaupat, joista suurin osa oli liian tyyriitä omalle lompakolleni.

Tämmöinen kaiffari tuli katsomaan, josko meiltä olisi irronnut jotakin purtavaa. Meinasi tulla syliin asti, mutta lopulta tyytyi poseeraamaan aidalla.

Ja pelikaanejakin nähtiin. Eikä ollut edes eläintarhassa vaan vapaana kaikkien ihmisten ja muiden elukoiden joukossa. Ihmeteltiin vaan kun yhtäkkiä hirveä joukko ihmisiä kerääntyi yhteen paikkaan ihastelemaan jotakin... On muuten hirveän kokonen elukka, ei tehnyt paljoa mieli silitellä.

Iso kiitos kaunis vieraalleni, oli ihanaa! <3