Muutama päivä sitten sain opettajaltani sähköpostia, jossa kerrottiin mahdollisuudesta päästä kuuntelemaan herra Philip Barclayta, joka toimi Brittien diplomaattina Zimbabwessa muutaman vuoden ajan, päättyen vuoteen 2009. Noh, tokihan minä innoissani menin ja paikanpäällä huomasin olevani ainoa opiskelija (kaikki muut olivat jonkin järjestön edustajia), muutaman englantilaisen herrasmiehen lisäksi ainoa valkonaama ja täysin tottumaton tämänkaltaisiin tapahtumiin. Kyllä, kyseessä oli arvovaltainen luennoitsija, mutta hän kätteli kaikki kuuntelijat ja halusi tietää keitä nämä olivat. Kyllä, paikka oli täynnä zimbabwelaisia, jotka aloittivat luennon yhteisellä laululla, tanssilla ja rukouksella, johon kaikki kuuntelijat osallistuivat. Tässä vaiheessa hiirenhiljaa pakkasin muistiinpanovälineeni syvälle syvälle piiloon ja yritin näyttää siltä, että tämähän on kaikki minulle suorastaan arkipäiväistä. Yritin pysytellä mahdollisimman huomaamattomana takarivissä, mutta tokihan kaikki halusivat tietää kuka olen ja ketä edustan.
Luento oli todella mielenkiintoinen ja käsitteli hyvin pitkälti sitä, miten erittäin pitkälle kehittynyt Zimbabwe ajettiin poliittisten syiden takia täysin alas. Siinä missä ennen oli hyvinvointia, pitkälle koulutettuja ihmisiä, toimiva talous, ym. niin vuoden 2008 vaalien jälkeen on ollut murhia, raiskauksia, työttömyyttä, tauteja ja kuolemaa. Eli hajota ja hallitse- tekniikkaa hurjimmillaan. Tästä kaikesta teki koskettavampaa se tosiasia, että valtaosa kuuntelijoista oli pakolaisia kyseisestä maasta, ihmisiä, jotka olivat nähneet ja kokeneet kaiken tämän.
Mutta sitten se luennoitsija. Koskaan en ole kuullut suorempaa poliittista tekijää ja milloinkaan en ole kuvitellut tapaavani niin inhimillistä, lämmintä ja ennen kaikkea rohkeaa diplomaattia. Kun häneltä kysyttiin, mikä olisi paras ratkaisu maan tilanteeseen, vastaus oli: johtajan sekä kaikkien hänen kannattajiensa ja tukijoidensa pitäisi mennä junaan ja tuon junan ajaa vuorenjyrkänteeltä alas. Heidän tulisi kaikkien kuolla, jotta Zimbabwe voisi taas kukoistaa. Mieletöntä puhetta diplomaatilta! Yleisö sai kaikkiin kysymyksiinsä suoran vastauksen ja paikoin hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä. Tämä heppu oli kokenut paljon, laittanut itsensä alttiiksi ja taistellut ihmisoikeuksien puolesta. En voinut olla ajattelematta, että jos edes murto-osa maailman johtajista ajattelisi näin ja toimisi ihmisten parhaaksi, maailma olisi huomattavasti parempi paikka elää.
Niin ja mitä siihen opiskelijakorttiin tulee, sain sen tänään. Kuvassa on pienen pieni Tiina suurella taustalla eli tunnistettavuudesta ei ole tietoakaan. Noooh, pääasia että on edes joku kortti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti